|
Tukkirekka nurin kuljettaja loukkaantui |
|
28.01.2012 09:40 |
EURA Tukkirekka suistui ojaan valtatie 12:lla lähellä Tuiskulantien risteystä tänä aamuna kello 8.12. Tie oli poikki vielä kello 9.30 aikaan ja pelastuslaitos ohjaa liikenteen kiertotien kautta onnettomuuspaikan raivaamisen ajan. Tukkikuormassa ollut raskas yhdistelmä oli matkalla Huittisten suunnasta kohti Euraa. Hiukan ennen Tuiskulantien risteystä yhdistelmän perävaunu suistui tieltä ja yhdistelmä kaatui poikittain tielle. Onnettomuudessa loukkaantui yhdistelmän kuljettaja. Pelastuslaitos jatkaa onnettomuuspaikan raivausta. ASK 31.1. |
|
Reinot jalassa hallintoa johtamaan |
|
25.01.2012 16:36 |
KÖYLIÖ Työhuoneen ovi on auki ja huoneen haltijalla Reino-tossut jalassa - Köyliön uusi hallintojohtaja ei taida olla kaikkein jähmeimpiä virkamiehiä? – Enpä varmaan. Tarkoitukseni on ihan avoimesti tehdä töitä yhteisen hyvän eteen, eikä piiloutua mihinkään norsunluutorniin, viime viikolla työnsä kunnanvirastolla aloittanut Reijo Siltala vakuuttaa. ASK 26.1. |
|
Sijoituslasten määrä kasvoi Eurassa |
|
25.01.2012 16:31 |
|
EURA, SÄKYLÄ, KÖYLIÖ Perheen ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on Eurassa kasvanut viime vuodesta. Säkylässä määrä on säilynyt ennallaan ja Köyliössä se on hienoisessa laskussa. Eurassa sijoituslapsia on tällä hetkellä 38. Heistä 18 on laitoksessa, 19 perhehoidossa ja yksi ammatillisessa perhekodissa. ASK 26.1. |
|
25.01.2012 15:07 |
EURA, Kauttua Kauttuan metsään pyritään saamaan vielä täksi talveksi hiihtolenkki auki. Kaatuneita puita on myrskyn jäljiltä kuitenkin vielä paljon, ja maapohja yhä liian pehmeää metsäkoneille. Ladun tekijä Aki Matikka onnistui ajamaan noin kilometrin pätkän latukelkalla tällä viikolla. Mika Vuori moottorisahoineen raivaa lisää tilaa hiihtäjille. ASK 26.1. |
|
Tulevaisuuden kiekkotähdet Paneliaan |
|
24.01.2012 11:47 |
EURA, Panelia Panelian Raikas on saanut järjestettäväkseen kaksi alle 18-vuotiaiden viiden maan turnauksen peliä. Perjantaina 10. helmikuuta Paneliassa toisistaan ottavat mittaa Venäjä ja Tsekki sekä Ruotsi ja Yhdysvallat. Muut turnauksen pelit pelataan Porissa, Raumalla ja Harjavallassa. – Näiden pelien saaminen tänne Paneliaan on meille luottamuksenosoitus Jääkiekkoliitolta. Tämä on myös merkki siitä, että olemme onnistuneet aikaisemmin järjestämissämme liiton tapahtumissa ja pienemmissä turnauksissa, iloitsee Raikkaan puheenjohtaja Juha Suonpää. Aikaisemmin Paneliassa on nähty alle 18-vuotiaiden maajoukkueita vuonna 2004. Kolme vuotta sitten jäähallissa pelattiin puolestaan alle 18-vuotiaiden tyttöjen Suomi-Ruotsi-ottelu. Turnausjärjesteleyssä on otettava paljon asioita huomioon toteavat myös Raikkaan puuhanainen Laura Puolamäki ja Panelian jäähallin toimitusjohtaja Henna Koivumäki. ASK 24.1. |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 39 |