
Lukion opo Päivi Kompuinen tykkää olla mukana nuorten kasvussa ja arjessa.
Salla Ruohomaa
Euran yhteiskoulun ja Euran lukion opinto-ohjaajia yhdistää halu auttaa nuoria ja työskennellä nuorten kanssa.
– Opon työ on ihan parasta, mitä koululla voi tehdä! Euran yhteiskoulun apulaisrehtori ja opinto-ohjaaja Maria Kares sanoo.
Hän kertoo opon työhön kuuluvan oppituntien pitämiset, oppilaiden koulutyön seuraaminen, yksilö- ja pienryhmäohjaukset ja verkostoyhteistyö muiden koulujen kanssa.
Maria Kares toimii yläkoulun apulaisrehtorina ja opona.
Salla Ruohomaa
Maria Kares painottaa kolmea pääpointtia, joita hän käyttää jatko-opiskelu suunnittelussa: kuka minä olen, mitä koulutusvaihtoehtoja on tarjolla ja mikä on mahdollista.
Lukion opo Päivi Kompuinen kertoo, että oppilaasta olisi hyvä tietää esimerkiksi hänen harrastuksensa, kiinnostuksen kohteensa ja mitä tämä pitää tärkeänä tulevaisuudessa.
Kaikille oppilaille on varattu tietty vähimmäismäärä yksilöllistä opinto-ohjausta. Tämän lisäksi tarjolla on apua juuri niin paljon, kun sitä tarvitsee. Opo voi auttaa oppilasta esimerkiksi erilaisten mielikuvaharjoitusten ja testien avulla.
Lukion 2. vuoden lukio-opiskelija Sanni Kivistö kokee opon olevan tärkeä osa lukioarkea, sillä ilman häntä ei tietäisi, mitä tehdä.
Vaikeinta opon työssä on Maria Karesin mukaan nähdä oppilas, joka on ahdistunut tai paljon pois koulusta. Toisaalta myös parasta työssä ovat oppilaat ja nähdä heidän oivaltavan, että he pärjäävät. Palkitsevinta on kuitenkin nähdä vanhoja oppilaita, jotka ovat löytäneet itselleen mieleisen alan.
Kumpikin opo ajattelee, ettei oman jutun löytämisellä ole kiire, sillä kummankaan heistä ensimmäinen ammatti ei ole opinto-ohjaaja.
– En koe huolta tulevaisuudesta, vaan siitä, jos ei ole valmis kantamaan vastuuta, Maria Kares toteaa.
Mikael Mäkinen ja Kaisla Kuivamäki, 9. lk
”Opo on avoin, ihana ja hänelle on helppo puhua. Opo on avannut vähän uusia ideoita."
Alvar Svart 9. lk
”Opo on antanut visiota mihin mennä, ja hän on ystävällinen persoona. Ilman opoa olisi hankalampaa, sillä joutuisin itse miettimään enemmän asioita. Opon avulla olen saanut myös tietää, mitä haluan."
Teksti: Jannika Hiljanen 9G, Kaisa Heikkilä 9D ja Salla Ruohomaa 9G,
kuvat: Salla Ruohomaa