13.1.2026 14.05

Presidentti Martti Ahtisaaren koivu kaadettiin Länsi-Säkylän teollisuusalueen piha-alueen muutostöissä

Martti Ahtisaari istutti koivun Maakunnantien varrelle. Presidentin istutuspuuhia seuraavat muun muassa Marjatta Nummela (vas.), Lännen Pekka Kurri ja Juha Korkeaoja.

Tuomo Hurme

9.1.2026 11.56

Vanhoilta sivuilta 7. tammikuuta 1986: Uusi vuosi sulki kaksi kyläkauppaa

9.1.2026 10.35

Emil Cedercreutzin historiallinen ateljeekoti palasi myyntiin alennetulla hintapyynnöllä – "Halutaan herättää huomiota"

Ilmilinnan myyntikuvat on otettu jo kesällä, mutta myyntiin kiinteistökokonaisuus tuli vasta loppusyksyn aikana.

Kiinteistömaailma

9.1.2026 10.17

Jarno Keskisestä Pyhäjärviseudun Paikallislehti Oy:n toimitusjohtaja

Sebastian Stenvall

Sebastian Stenvall

8.1.2026 18.23

Risteysalueella kolahti ­– kantatieltä oli hetken aikaa vain yksi kaista käytössä

8.1.2026 16.12

Maanpuo­lus­tus­nai­sille perusteilla alueellinen yhdistys, jonka kotipaikka olisi varus­kun­ta­paik­ka­kunta Säkylä

- Säkylä on aktiivinen varuskuntapaikkakunta, joka luo hyvän pohjan maanpuolustusnaisten toiminnalle seudulla, perustellaan yhdistyksen perustamista.

Mirja Linnemäki / arkisto

8.1.2026 12.02

Sudenmetsästys päättyi Eurajoen kiintiöalueella – kaikki kuusi sutta on kaadettu

Näillä kiintiöalueilla sudenmetsästys on tai on ollut nyt mahdollista.

Suomen Riistakeskus

8.1.2026 11.02

Pukkeja etsittiin ahkerasti – katso täältä, missä pukit piileskelivät!

Neljäs pukki piileskeli poron seppeleessä Kodiksamin jouluisesta kylänraitista kertovassa uutisessa. (AS 11.12. s. 18.)

8.1.2026 6.00

Ennen vuodenvaihdetta jäätynyt Pyhäjärvi houkuttelee jo ulkoilijoita, mutta jääpeite voi edelleen olla paikoitellen varsin ohut

Pyhäjärvi-instituutin kehittämispäällikkö Tero Forsmanin mukaan Pyhäjärven jääpeite on paikoin jo varsin vahva, mutta lumipeite on estänyt järveä jäätymästä tasaisesti. Arkistokuva viime vuoden helmikuulta.

Sanni Salonen

7.1.2026 10.55

Ensimmäinen susi Köyliön kolmen suden kiintiöalueelta kaadettiin

Köyliön kiintiöalue eli alue, jolta kolme sutta on lupa kaataa, rajoittuu Köyliön, Huittisten ja Vampulan väliselle alueelle. Kuva: Suomen riistakeskus.

Suomen riistakeskus

7.1.2026 6.05

Työmah­dol­li­suuksia tarjolla Säkylästä Eurooppaan – rekrymessuille tulossa yli 20 työnantajaa

Päivi Koskinen ja Matti Koivisto kertasivat messujulisteesta messuille ilmoittautuneita työnantajia. Tapahtumaa järjestänyt kaksikko on saanut haalittua paikalle laajan kattauksen paikallisia toimijoita.

Joni Tuominen

6.1.2026 16.35

Rauman teatterissa viime vuonna lähes 36 000 katsojaa – alkuvuonna tulossa kaksi kotimaista kantaesitystä

Musiikkinäytelmä Sitä saa mitä tilaa Rauman kesäteatterissa oli teatterin viime vuoden katsotuin esitys.

Henna Junnila

6.1.2026 12.45

Historian lehdiltä: Euran alueelta tunnetaan aikamoisia voima­mies­ta­ri­noita – vahvimmat erottuivat joukosta monenlaisissa arjen töissä ja kylätappeluissa

Voimamieskilpailut olivat kovassa nosteessa 90-luvulla. Hinnerjoen voimamieskisoissa heinäkuussa 1999 kiskottiin muun muassa monenlaista autokalustoa. Kuva: Mirja Linnemäki / arkisto.

6.1.2026 6.05

Unelma oman kodin remontoinnista toteutui – vieläpä talossa, joka on kulkenut suvussa isältä pojalle ja kätkee seiniensä sisälle monta tarinaa

Vaikka viimeistely ja sisustaminen ovat vielä kesken, on Kalle Juusela asettunut jo hyvin taloksi.

Henna Huila

5.1.2026 13.55

Henkilöauto ja rekka kolaroivat risteyksessä

5.1.2026 12.06

HKFoods ja K-ryhmä aloittivat jo kesätyörekryt – paikkoja tarjolla myös alle 18-vuotiaille

Kesätyön hakuaika on taas koittanut. Nuoret etsivät vinkkejä työllistäjistä muun muassa vuosittain järjestettäviltä rekrymessuilta. Kuva Euran vuoden 2024 messuilta.

5.1.2026 6.05

Visiot paperille ja strategialla tavoitteisiin – broile­ri­tuot­tajat istuivat "koulunpenkillä"

Joukko broilerituottajia kokoontui Loimaalle Pyhäjärvi-instituutin hankkeen koulutustilaisuuteen.

Eija Talvio

4.1.2026 13.47

Takasta tuli savua sisälle

2.1.2026 15.35

Poliisi valvoo suden metsästystä

2.1.2026 14.20

Uudet alokkaat aloittavat palveluksen maanantaina

Huovinrinteen varuskunnan tuvat täyttyvät pian uusista alokkaista.

Ada Nyman / arkisto

1.1.2026 17.28

Mistä tämä vuosi jäi mieleen? Suuria siltatyömaita, energia- ja ympäris­töin­ves­tointeja, sote-pisteiden pudotuspeliä, historialliset tuplavaalit, onnettomuuksia, urhei­lu­me­nes­tystä, kulttuuripuhetta...

Kauttuan liikekeskuksessa alkoi uusi aika, kun Kristo-Pekka Niemi osti sen konkurssipesältä helmikuussa (As 8.4.). Sittemmin rakennus on saanut kiiteltyä uutta ilmettä ja uudet yrittäjätkin ovat siitä taas kiinnostuneet: esimerkiksi jalkahoitaja Susanna Satomaa-Niemi (vas.), hieroja Kristiina Silén ja lastenvaatekirppisyrittäjä Tuuli Pelkonen aloittivat siellä toimintansa vuoden aikana (As 25.9.).

1.1.2026 15.26

Ilotulitealusta syttyi palamaan uudenvuodenyönä

Näytä lisää uutisia

1.1.2026 15.26

Ilotulitealusta syttyi palamaan uudenvuodenyönä

1.1.2026 15.20

Auto syttyi palamaan kesken ajon

1.1.2026 12.50

Ilotulitteiden väärinkäytökset työllistivät poliisia uudenvuoden yönä

1.1.2026 11.40

Miten seudulla muistellaan vuotta 2025? – kysyimme

Ada Nyman

Ada Nyman

1.1.2026 7.00

Sunnuntaiksi: Kaikella on aikansa – surulla ja ilolla, rakentamisella ja purkamisella, yhdistämisellä ja irtipääs­tä­mi­sellä

Merelle Peltonen Galindo

Merelle Peltonen Galindo

Pia Mattila-Lonka / arkisto

Merelle Peltonen Galindo

Merelle Peltonen Galindo

Pia Mattila-Lonka / arkisto

31.12.2025 11.21

Joutsen ei ollut avun tarpeessa

31.12.2025 6.00

Köyliössä ollaan valmiita susijahtiin – Kiintiömetsästys käynnistyy heti lakien ja asetusten voimaan tultua

Köyliön metsästysseuran puheenjohtajan Janne Lätin (vas.) ja metsästyksenjohtaja Jari Kallion mukaan Köyliön susilauma kiertää Köyliöön, Vampulaan ja Huittisiin ulottuvaa reviiriään kolmen viikon syklissä.

30.12.2025 11.39

Satakunnassa työttömyys on noussut muuta maata vähemmän

30.12.2025 10.25

Nissilän "minitalotonttien" hinnoista tehtiin päätös

Nissilän kaava-alue sijaitsee aivan Yläneen kirkon liepeillä. Alueen kunnallistekniikkaa rakennettiin alkuun jo kymmenkunta vuotta sitten kirkon lähellä olevalle peltoaukealle.

Pia Mattila-Lonka

30.12.2025 5.05

Kasvava yritys tarvitsi uudet tilat – isomman varaston lisäksi Talotekniikka Lehtilä Oy sai ensi kertaa toimistotilan ja avaa oviaan jatkossa enemmän asiakkaille

Talotekniikka Lehtilä Oy on uudessa toimitilassaan vuokralla, mutta yrittäjä Jani Lehtilän mukaan myös ostomahdollisuus on olemassa.

29.12.2025 16.32

Säkylä-Köyliön seurakunta valmistautuu Säkylän kirkon juhlavuoteen ja tiivistää yhteistyötä naapureihin

Säkylän kirkko täyttää ensi vuonna 250 vuotta.

29.12.2025 13.25

Esikun­ta­pääl­likkö vaihtuu: Hokkasen jälkeen tulee Kankare

Mirja Linnemäki / arkisto

Mirja Linnemäki / arkisto

29.12.2025 13.07

Kirjastoissa alkaa vilkas kevät: luvassa luentoja, kokoontumisia, vierailijoita ja näyttelyitä

29.12.2025 10.50

Satakunnan Journalistit antoi hunajansa poliisille

Satakuntalainen journalistiyhdistys palkitsee vuosittain hyvän tiedottajan hunajapurkilla.

Satakunnan Journalistit ry

29.12.2025 9.10

Kunnanhallitus vastasi hallinto-oikeudelle Yläneen kunnantalon huutokaupasta tehtyyn valitukseen

Yläneen entinen kunnantalo

Yläneen entinen kunnantalo

Pia Mattila-Lonka

Yläneen entinen kunnantalo

Yläneen entinen kunnantalo

Pia Mattila-Lonka

29.12.2025 8.00

Euran kunnan puhelinvaihde muuttuu palvelunumeroksi – vaihteeseen tulee nykyään enää vain muutamia puheluita

Mirja Linnemäki / arkisto

Mirja Linnemäki / arkisto

29.12.2025 7.41

Tiet ovat liukkaita – Köyliössä ojaanajo

29.12.2025 5.45

Kukkakauppa lähti, hautaustoimisto jäi – Euran Kukka- ja Hautauspalvelu on myyty Diakon­Hau­tauk­selle

DiakonHautauksen hautaustoimistotyöntekijöistä Janne Huokko (oik.) työskentelee pääsääntöisesti Euran toimipisteessä, Teemu Ruuskanen Säkylän. Myös Euran Kukka- ja Hautauspalvelua aiemmin samassa tilassa pyörittänyt Kati Kuokkanen saattaa välillä piipahtaa tiskin takana.

28.12.2025 17.32

OP Sataharju lahjoittaa 47 000 euroa harrastuksiin, yleisö­ta­pah­tumiin ja yhteistilojen kehittämiseen

Mirja Linnemäki / arkisto

Mirja Linnemäki / arkisto

28.12.2025 15.52

Lounais-Suomen joulu­lii­ken­teessä rauhallista – Raumalla poliisia työllisti kaupan ryöstö

28.12.2025 9.54

Pyhäjär­vi­seu­dulla Hannes-myrskyn hälytyksiä kolmisenkymmentä

Näköislehti

Instagram

Menovinkit

Ti 13.1. Nuuttipukkien esitys

klo 12.30 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­ku­ja 6). Nuut­ti­puk­kei­na Iso­sä­ky­län kou­lun 2.-luok­ka­lai­set. Järj. Sä­ky­län kir­jas­to­pal­ve­lut.

Ti 13.1. Infotilaisuus: biokaasuputki

klo 17 Kaut­tu­an ky­lä­ta­los­sa (Kir­ja­ku­ja, Eu­ra). Sä­ky­läs­tä Har­ja­val­taan suun­nit­teil­la ole­van bi­o­kaa­su­put­ken ra­ken­ta­mis­hank­keen esit­te­lyä. Järj. Au­ris Ener­gia.

Ti 13.1. Nuuttipukkien tapaaminen

klo 18–19 Eu­ran K-Su­per­mar­ke­tis­sa (Sa­ta­kun­nan­ka­tu 13). Järj. K-Su­per­mar­ket Eu­ra.

Ti 13.1. RekrySäkylä

klo 13–15 Sä­ky­län yh­teis­kou­lul­la (Ran­ta­tie 340). Sä­ky­lä­läi­siä työ­nan­ta­jia esit­te­le­mäs­sä ke­sä­työ­paik­ko­ja ja mui­ta kau­si­työ­mah­dol­li­suuk­sia. Järj. Sä­ky­län yri­tys- ja työ­voi­ma­pal­ve­lut

Ti 13.1. Kirjaston koukut

klo 18–19.30 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­ku­ja 6). Kä­den­tai­to­ja, mu­siik­kia tai ää­ni­kir­jo­ja, tie­toa kir­jas­ton tar­jon­nas­ta. Järj. Sä­ky­län kir­jas­to­pal­ve­lut ja Sil­muk­ka­Sis­kot.

Ke 14.1. Nuorten aikuisten lukupiiri

klo 17–18 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­ku­ja 6). Järj. Sä­ky­län kir­jas­to­pal­ve­lut.

Ke 14.1. Maanpuo­lus­tus­naisten Säkylän yhdistyksen kokoontuminen

klo 18 Up­see­ri­ker­hol­la (Huo­vin­tie 6, Sä­ky­lä). Lii­ton ja pii­rin edus­ta­jat esit­te­le­vät toi­min­taa. Järj. Maan­puo­lus­tus­nais­ten Liit­to.

To 15.1. Digitietoisku

klo 13–14 Sä­ky­län kun­nan­vi­ras­tos­sa (Ran­ta­tie 268). Digi- ja vä­es­tö­tie­to­vi­ras­ton in­fo di­gi­taa­li­sis­ta vi­ra­no­mais­vies­teis­tä. Järj. Sä­ky­län kan­sa­lai­so­pis­to.

To 15.1. Luento säästämisestä ja sijoittamisesta

klo 17–18 Sä­ky­län kun­nan­vi­ras­ton val­tuus­to­sa­lis­sa (Ran­ta­tie 268). Pu­hu­ji­na Sa­ta­har­jun Osuus­pan­kin va­ral­li­suu­den­hoi­don edus­ta­jat. Järj. Sä­ky­län kan­sa­lai­so­pis­to.