
Eero Nummela (vas.) ja Juho Eskola viihtyvät kesällä kotikonnuilla, kun kiireinen keikkatahti antaa myöten.
Sanni Salonen
Sanni Salonen
– Tuttuja kulmia nämä, niin keikoilta kuin muutenkin, tuumaavat Komioiden yläneläislähtöinen basisti Juho Eskola ja Laajoelta kotoisin oleva rumpali Eero Nummela, kun kulku käy läpi Kauttuan Ruukinpuiston.
– Mammani on kotoisin Honkilahden Lellaisista, joten täällä on kyllä tullut pyörittyä, Nummela lisää.
Kaksikko jäi kiireisen juhannuksen jälkeen kotikonnuille muutamiksi päiviksi latailemaan akkuja. Lepoaikoja pitää vaalia, jotta soittamisessa säilyy hauskuus.
– Kesällä olisi ollut tarjolla esiintymisiä melkein joka päiväksi, mutta tietoisesti olemme rajanneet määrää. Nyt kesä–elokuussa keikkoja on noin 50, ja yksi viikonloppu heinäkuusta on jätetty täysin vapaaksikin. Jos näin ei toimisi, se alkaisi näkyä syksyllä, Nummela ja Eskola kertovat.
Erityisen lähellä sydäntä molemmilla on Yläneen tienoo, jossa myös musiikkiharrastus sai alkunsa. Juho Eskolan lisäksi sieltä on kotoisin bändin kitaristi Samuel Järvinen, eikä kovin kaukaa ole Eero Nummelakaan. Vaikka hän asui naapurikunnassa, Ville Mäkimattilan soittotunnit vetivät nuorenmiehen Yläneelle.
Molemmat puhuvat lämpimästi kotikulmiensa vireästä musiikkielämästä.
– Paljon Yläneellä on tehty musiikkikasvatuksessa oikein, että sieltä on noussut niin paljon ammattimuusikoita viime vuosina, kaksikko tuumaa.
Molemmat uskovat esimerkin voimaan. Komioiden soittajat fanittivat aikanaan Varjokuvan menoa, ja nyt hekin ehkä toimivat jollekin paikalliselle nuorelle esimerkkinä.
– Toivotaan, että näin olisi. Se on meille myös iso vastuu, Eskola huomauttaa.
Myös Valasrannan tanssilavan merkitys on ollut suuri. Se on tarjonnut paikan sekä livemusiikin kuunteluun että omien siipien kokeiluun.
– Kävimme Valasrannalla esiintymässä ensimmäisen kerran jo perustamisvuotenamme. Juhannustansseissa olemme soittaneet yhtäjaksoisesti vuodesta 2018 lähtien, kaksikko muistelee.
Melkoinen järkytys olikin, kun lava koki pari viikkoa sitten myrskyssä kovia, ja romahtaneen katon vuoksi kaikki kesän tanssit jouduttiin peruuttamaan. Juhannuksena korvaava keikkapaikka löytyi onneksi nopeasti Raision Huvilinnusta, mutta murhe "kotilavan" kohtalosta painoi silti mieltä.
– Oli pysäyttävää ja karua nähdä kuvat sieltä. Tuntui täysin toissijaiselta, että meidän keikka peruuntui. Onneksi siellä ei käynyt henkilövahinkoja – uusia kattoja kyllä saadaan, kaksikko toteaa.
Valasrannan lisäksi paikallisista lavoista Lapin Salamakallio kirvoittaa soittajissa vuolaita kiitospuheita. Molemmat yleisön suosikkilavat ylläpitävät ja vievät eteenpäin lavatanssikulttuuria.
– Lavat ovat tyyliltään hyvin erilaisia, mutta omalla tavallaan todella hienoja paikkoja. Salamakallion meiningille pitää nostaa hattua – Aaltosen pariskunta ja muu talkooväki on tehnyt valtavan työn, että paikka on saatu nostettua uuteen loistoonsa.
Meneillään oleva kesä on bändin historiassa poikkeuksellinen. Viime syksystä yhtyeen suosio on kasvanut koko ajan ja UMK-kisan myötä yleisöön on ilmestynyt paljon muutakin kuin lavatanssikansaa.
Keskikesä meneekin nyt pääasiassa festareilla ja tanssilavoille ehditään enenevässä määrin vasta syksymmällä. Vaikka tilanne on uusi, vieraalta se ei tunnu.
– Alusta saakka olemme pyrkineet siihen, että meidän musiikki ei olisi seinistä kiinni, vaan se voisi soida missä vaan, Eero Nummela kuvailee.
UMK-kisa toi mukanaan myös kaikkea uutta. Talven arkipäivät täyttyivät tv-kuvauksista, lavanumeroiden treenaamisesta ja kaikesta kisaan liittyvästä oheisohjelmasta.
– Kun sitten kevät koitti, päästiin vihdoin soittopuuhiin. Silloin ajattelin, miten hienoa tämä työ on: on soittokaverit, musiikki ja yleisö, joka tykkää. Voi vitsit, miten siistiä! Nummela muistelee.
– Perusasiat eli musiiiki ja bändisoitto ovat meillä edelleen lähes samaa kuin ennenkin. Mutta kyllä kaikkea oheistoimintaa kuten mediapyöritystä on tietysti nyt enemmän ja tapahtumaympäristöt ovat kasvaneet, Eskola miettii.
UMK-lavan lisäksi yksi kuluneen vuoden suurimpia estradeja oli Katri Helenan jäähyväiskonsertti Helsingin Olympiastadionilla elokuussa.
– Olin laittanut puhelimeni kiinni juhannuskeikkojen jälkeen muutamaksi päiväksi, koska olin niin poikki siitä juhannusrupeamasta. Kun avasin puhelimeni, ensimmäisessä puhelussa kysyttiin, olisiko meillä halukkuutta lähteä jäähyväiskeikalle lämppäriksi, Eero Nummela hymähtää.
Tänä vuonna puhelin on kuulemma pysynyt juhannuksen jälkeenkin auki.
Tien päällä soittamisen ilosta. Komioiden Juho Eskola (vas.) ja Eero Nummela nauttivat bänditouhuissa sekä yhdessä soittamisesta että pienten paikkakuntien kiertämisestä.
Sanni Salonen
Haitaristia lukuun ottamatta Komioiden kokoonpano on edelleen sama kuin perustettaessa. Sekä Eero Nummela että Juho Eskola vannovat soittoilon nimiin.
– Bändisoitto vetää vuodesta toiseen lavalle, se on tässä touhussa parasta. Mutta kyllä me tykätään kiertue-elämästäkin – jutun suola on, että pääsee kiertämään Suomea ja näkemään eri paikkoja, he kuvailevat.
– Meille on tärkeää, että käymme myös pienillä tanssilavoilla keikoilla. Ne ovat monessa kylässä ylpeydenaiheita ja pitävät tärkeällä tavalla yllä yhteisöllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa.
Tanssilavakulttuurin uuden nousun huomaa heidän mukaansa hyvin tanssipaikoissa, ja siinä olisi heidän mukaansa potentiaalia kasvaa kansainväliseksikin ilmiöksi.
– Ihmisten aidot kohtaamiset ja yhteisöllisyys ovat aina muodissa, ja tällä hetkellä niiden merkitys vain korostuu. Ehkä siinä on syy myös tanssilavakulttuurin arvostuksen lisääntymiseen. Tanssilavat nähdään taas suomalaisten yhteisenä arvokkaana asiana – se lämmittää sydäntä, Nummela luonnehtii.
Komiat aloitti yhteissoiton vajaa kymmenen vuotta sitten, ja ensimmäisen keikkansa yhtye soitti 11. heinäkuuta 2017 Raatalan Humpparallissa.
Ensi vuonna edessä on 10-vuotisjuhlavuosi.
– Sinne on suunnitteilla kaikkea spesiaalia. On konserttimuotoisia esiintymisiä ja perinteistä tanssilavaa – sellaista meidän näköistä juhlintaa, Nummela ja Eskola vihjaavat.
Iskelmäyhtye Komiat
Vuonna 2017 perustettu yhtye. Perustajajäsenistä mukana ovat edelleen laulaja Aleksi Yli-Sissala, rumpali Eero Nummela, basisti Juho Eskola sekä kitaristi ja laulaja Samuel Järvinen. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluu myös harmonikkaa soittava Antero Linden.
Bändin juuret ovat vahvasti Yläneellä, mistä ovat kotoisin sekä Samuel Järvinen että Juho Eskola. Eero Nummela on naapurikunnasta Mynämäen Laajoelta, Antero Linden Hankasalmelta ja Aleksi Yli-Sassali Alajärveltä.
Yhtye on tullut monelle tutuiksi UMK-kisakappaleestaan Lululai. Muita radiohittejä ovat mm. Kaihosielu ja Minähän vien.
Komiat sai vuoden 2026 Emma-gaalaan neljä ehdokkuutta, joista voitti yhden. Lisäksi meriitteihin lukeutuu mm. useat yleisöäänin ansaitut Vuoden tanssiorkesteri -palkinnot.