Anssi Mäkelä on Euran VPK:n vuoden palokuntalainen.
Mari Hirvelä
Eura | Euran VPK:n hallitus valitsi yhdistyksen jäsenistön keskuudesta vuoden 2022 palokuntalaiseksi yrittäjä Anssi Mäkelän. Perusteluina valinnalle oli Anssin esimerkillinen aktiivisuus palokuntaharrastuksen parissa.
Hän osallistuu ahkerasti hälytyksiin, harjoituksiin ja hallituksen kokouksiin. Lisäksi Anssi kävi viiden opintopisteen laajuisen sopimuspalokuntien ryhmänjohtajakurssin, joka mahdollistaa hänelle pääsyn sammutusauton apukuskin paikalle hälytystilanteiden ryhmänjohtajaksi. Tällöin hän laittaa keltaisen kypärän sijasta päähänsä punaisen kypärän.
Mäkelä liittyi palokunnan nuoriso-osastoon 9-vuotiaana vuonna 1992, jolloin Euran paloasema hohti uutuuttaan. Hän eteni nuoriso-osaston kurssien kautta nuoriso-osaston kouluttajaksi jatkaen sitä myös miehistöön siirtymisen jälkeen. Erityisellä lämmöllä Anssi muistelee nuorisoosastoaikoina koettuja isompia ja pienempiä palokuntaleirejä, joissa on saatu oppeja sekä palokuntatoimintaan että elämästä yleensäkin.
Vanhempi sammutusmies Mäkelä oli nuorempana työnsä puolesta paljon reissuhommissa ja hän teki raskaan päätöksen vuonna 2007 välivuoden pitämisestä. Kymmenen vuotta kestäneen välivuoden aikana moni palokuntakaveri pyysi takaisin mukaan toimintaan, mutta lopullisen kannustuspotkun comebackille antoi avovaimo Karin.
Yrittäjäksi siirtyminen mahdollisti paluun asemalle ja Anssi kuvaa sitä hetkeä ”kuin kotiin olis tullu”.
Pappa oli aktiivinen palokuntalainen Harjavallassa, sisko harrasti nuorempana lentopalloa ja isä oli aktiivisesti tyttärensä harrastuksessa mukana. Anssin liityttyä nuoriso-osastoon, huomasi äiti-Tuija tilaisuutensa tulleen ja lähti mukaan VPK:n naisosaston toimintaan. Hän oli jo nuorempana haaveillut palokuntaharrastuksesta, mutta siihen aikaan ei poikaosastoihin tyttöjä huolittu.
Karin-puoliso sitten taas liittyi aikoinaan naisosastoon poikansa palokuntaharrastuksen myötä. Eikä siinä vielä kaikki: Karinin ja Anssin 4-vuotias Aleksandra-tytär sanoi jo vuosi sitten ”isi, minä en mene päiväkotiin, minä tulen isin kanssa palokuntaan” eli jatkoa tulee seuraamaan.
Anssi on kiitollinen Karinille siitä, että tuli palatattua takaisin riviin. Palokuntaharrastus on tuonut yrittäjän arkeen mukavaa vastapainoa, hyviä ystäviä ja yhdessä tekemisen meininkiä euralaistenhyväksi.
– Taustalla on tottakai auttamisen halu, mutta kyllä täytyy myöntää, että vielä tälläkin iällä
tietynlainen jännitys ja se pillikyytiä ajaminen kiehtoo, Mäkelä sanoo.
Mari Hirvelä