Olen Eurassa kesiä viettäessäni ajatellut paljon kotiseudun merkitystä. Tähän on syynä varmasti työni, jossa pääsen vierailemaan seudun erilaisissa tapahtumissa: niissä usein korostuu kotiseuturakkaus.

Poh­din yk­si päi­vä, mis­tä minä tu­len ja min­ne ha­lu­an aset­tua asu­maan. Syn­nyin Hel­sin­gis­sä vuon­na 1997. Muu­tim­me siel­tä kui­ten­kin hy­vin no­pe­as­ti, ol­les­sa­ni 2-vuo­ti­as Nur­mi­jär­ven kun­nan ky­lään Klauk­ka­laan. Sain viet­tää lap­suu­te­ni rau­hal­li­sel­la paik­ka­kun­nal­la.

Van­hem­pa­ni työs­ken­te­li­vät Hel­sin­gis­sä, ja minä ja vel­je­ni olim­me saa­neet kou­lu­pai­kat ylä­kou­lus­ta Hel­sin­gis­tä – muut­to oli siis jäl­leen edes­sä.

Olen asu­nut Hel­sin­gis­sä suu­rim­man osan elä­mäs­tä­ni. Lu­ki­os­sa ol­les­sa­ni kui­ten­kin pää­tin, et­tä ha­lu­an ha­kea opis­ke­lu­paik­kaa toi­sel­ta paik­ka­kun­nal­ta. Tur­ku on ol­lut mi­nun ko­ti­paik­ka­kun­ta­ni nyt vii­si vuot­ta. Se tun­tuu ko­dil­ta, mut­ta niin tun­tuu Hel­sin­ki­kin.

Tie­ni on joh­dat­ta­nut mi­nut muu­ta­ma vuo­si sit­ten Eu­raan. Olen viet­tä­nyt tääl­lä mo­nia vii­kon­lop­pu­ja sekä pari ke­sää ihan asu­nut­kin. Eu­raan olen so­peu­tu­nut mie­les­tä­ni hy­vin, vaik­ka aluk­si mi­nua häi­rit­si­vät ta­ka­pi­hal­la rää­ky­vät rä­kät­ti­ras­taat – niin vie­raan­tu­nut luon­nos­ta oli tämä Sta­din snobi!

Oma ta­ka­pi­ha ja gril­li, ke­säil­lan pyö­rä­len­kit Möl­jän ui­ma­ran­taan veh­re­än Ruu­kin­puis­ton läpi, kii­reet­tö­myys ja ruuh­kat­to­muus ovat asi­oi­ta, joi­ta ar­vos­tan Eu­ras­sa. Nau­tin kui­ten­kin myös kau­pun­gin elä­mäs­tä: ju­nan ää­ni sen ohit­ta­es­sa asun­to­ni, kau­pun­gin yös­tä ko­tiin pa­laa­vat ih­mi­set, joi­den nau­run kuu­len ik­ku­nas­ta­ni sekä sun­nun­tai­aa­mun to­ri­kah­vit Kaup­pa­to­ril­la.

Olen ko­ke­nut täs­tä pien­tä iden­ti­teet­tik­rii­siä: Olen­ko hel­sin­ki­läi­nen, tur­ku­lai­nen vai klauk­ka­la­lai­nen? On­ko ke­sä­eu­ra­lai­ses­ta tu­los­sa ko­vaa vauh­tia eu­ra­lai­nen? Min­ne ha­lu­an aset­tua asu­maan?

Juu­ret ovat tär­keä osa elä­mää, mi­nul­la on nii­tä eh­kä lii­kaa.

Sa­mal­la näen myös rik­kau­te­na sen et­tä olen asu­nut mo­nes­sa kes­ke­nään hy­vin eri­lai­sis­sa pai­kas­sa. Pys­tyn so­peu­tu­maan no­pe­as­ti eri­lai­siin ym­pä­ris­töi­hin: ra­kas­tan suur­kau­pun­kien vi­li­nää, mut­ta yh­tä­lail­la nau­tin rau­hal­li­ses­ta jär­vi­mai­se­mas­ta ja hil­jai­suu­des­ta.

Enää en häi­riin­ny lin­nuis­ta – ai­na­kaan yh­tä pal­jon kuin en­nen.

Min­ne seu­raa­vak­si? Vai jäi­sin­kö tän­ne? Eh­do­tuk­sia ote­taan vas­taan.