Toimittajalta
Riina
 
Kaski
riina.kaski@alasatakunta.fi
17.1.2020 8.00

Mutkaisehko polku toimittajaksi

Pari tuttua vaihtoi vuodenvaihteessa harrastuksensa ammatikseen, mitä pidän rohkeana. Itseni ei ole tarvinnut, koska olen saanut opetella mieluisan ammatin.

Lap­suu­des­sa aloin ah­mia kir­jo­ja, sa­moin kir­joit­ta­mi­nen oma­na­kin il­mai­su­muo­to­na ko­lah­ti. Kui­ten­kin lu­ki­os­sa opet­ta­jan nä­ke­my­se­rot sai­vat in­to­ni kään­ty­mään in­hok­si.

Sit­ten sat­tu­ma puut­tui pe­liin. Edel­li­ses­sä työ­pai­kas­sa­ni ky­syt­tiin, ha­lu­ai­sin­ko oi­ko­lu­vun ohel­la ko­keil­la toi­mit­ta­jan työ­tä. Opis­ke­lu Tu­run yli­o­pis­tos­sa oli vie­lä kes­ken ei­kä mi­nul­la ol­lut mi­tään mie­li­ku­vaa, mitä työk­se­ni ha­lu­ai­sin teh­dä.

Van­ha ki­pi­nä kir­joit­taa roi­hah­ti Län­si-Suo­men toi­mi­tuk­ses­sa no­pe­as­ti liek­kiin. Ta­ri­nat ja nii­den sa­noit­ta­mi­nen is­ki­vät lu­jaa.

Toi­mit­ta­jan työ kaik­ki­neen muo­dos­tui lä­hes elä­män­ta­vak­si. Vii­mei­si­nä viik­koi­na pit­kää ru­pe­a­maa Rau­mal­la ym­mär­sin ki­pe­äs­ti, kuin­ka pal­jon työs­tä pi­dän­kään. Aja­tus luo­pu­mi­ses­ta sat­tui.

Pi­ka­juok­sin on­ne­ni kuk­ku­loil­le, kun pää­sin toi­mit­ta­jak­si Ala­sa­ta­kun­taan. Pal­jon sa­maa, se­as­sa so­pi­vas­ti uut­ta.

Täs­sä kuus­sa olen jäl­leen miet­ti­nyt, kuin­ka jo­kai­sen ju­tun voi kir­joit­taa niin mo­nel­la eri ta­val­la. Suu­rin osa alu­ees­ta on tut­tua, jos­kin Ylä­neel­lä kä­vin vii­me vii­kol­la en­sim­mäis­tä ker­taa.

Teen työ­tä­ni tei­tä lu­ki­joi­ta var­ten, jo­ten an­ta­kaa pa­lau­tet­ta ja jut­tu­vink­ke­jä tai tul­kaa muis­sa asi­ois­sa jut­te­le­maan. Eri­lai­set ih­mi­set kun ovat väis­tä­mät­tä työn suo­la.

Sii­nä kun it­se ra­kas­tan työ­tä­ni, ta­lou­tem­me toi­nen ai­kui­nen on toi­si­naan hie­man täyn­nä omaan­sa. Hän kui­ten­kin nä­kee asi­an niin, et­tä kaik­ki ei­vät voi teh­dä su­per­mie­lek­käi­tä töi­tä. Jon­kun on teh­tä­vä li­kai­sia ja ras­kai­ta­kin töi­tä, kos­ka sii­hen pys­tyy. Tär­keä on tä­mä­kin nä­kö­kan­ta.

Epä­var­muus töis­tä vei mi­nut edel­lis­syk­sy­nä tra­de­no­min va­lin­ta­kurs­sil­le, jos­ta pää­sin läpi. Py­rin laa­jen­ta­maan vaih­to­eh­to­ja­ni. Mo­ni­muo­to-opis­ke­lu sol­juu työn­kin ohes­sa, kos­ka kai­ken pys­tyy te­ke­mään ver­kos­sa so­vi­tet­ta­vin ai­ka­tau­luin.

Am­mat­ti­kor­ke­a­kou­luo­pin­not ovat ol­leet mu­ka­vaa vaih­te­lua, kos­ka yli­o­pis­ton jäl­keen kär­sin pit­kään opis­ke­lu­äh­kys­tä. Lä­hi­pii­ri to­sin on ih­me­tel­lyt, et­tä pää­tin opis­kel­la toi­sen tut­kin­non 40-vuo­tis­lah­jak­si. Eh­kä tä­hän­kin pä­tee, et­tä kos­ka mä voin?

Ota kantaa