Rantalomat eivät koskaan ole olleet oma juttuni, joten en ole myöskään juuri haikaillut autioille saarille. En ole edes miettinyt vakavasti, mitä ottaisin sinne mukaan, jos lähtö tulisi.

Vaik­ka mo­net suun­taa­vat va­paa­eh­toi­ses­ti Kaak­kois-Aa­si­an vii­dak­koi­hin rep­pu­reis­suil­le ja ete­ne­vät län­si­mais­ten mat­ka­op­pai­den suo­sit­te­le­mal­la hei­nä­sirk­ka­tak­tii­kal­la pa­ra­tii­si­saa­rel­ta toi­sel­le, niin ei. Maa­il­man kier­tä­mi­nen oli­si kieh­to­vaa, mut­ta mi­nul­le pa­ra­tii­si muut­tui­si kos­te­a­na vyö­ry­vän hel­le­aal­lon myö­tä no­pe­as­ti lä­hin­nä pai­na­jai­sek­si. Ti­laan mie­luum­min Suo­meen­kin ai­na ta­val­lis­ta, vii­le­ää ke­sä­sää­tä il­man mon­suu­ne­ja.

Ta­val­li­suus on juu­ri se, mis­tä ny­ky­ään pi­dän. Ei lii­kaa ra­e­kuu­ro­ja ei­kä pelk­kää unel­mien pil­vi­hat­ta­raa, et­tei elä­mä mene rai­teil­taan. Luu­len, et­tä vaik­ka 60-lu­vul­la rok­ka­rit ju­lis­ti­vat Rait­ti­sen vel­jes­ten tah­dis­sa ha­lu­a­van­sa saa­ren ja sult­taa­nin ra­ken­nut­ta­man pa­lat­sin, ei­vät ho­pe­a­lan­gat riit­täi­si peit­tä­mään sitä yk­si­näi­syy­den tun­net­ta, joka saa­rel­la voi­si itäi­sen ho­vi­her­ran kans­sa tul­la. Siis John Don­nen sa­noin: yk­si­kään ih­mi­nen ei ole saa­ri, täy­del­li­nen it­ses­tään.

Jos­kus on tul­lut ereh­dyt­tyä luu­le­maan, et­tä pel­käs­tään omia oik­ku­jaan ja ide­oi­taan seu­raa­mal­la se elä­män ura sii­tä ur­ke­nee. Kyl­lä se on po­tas­kaa, vaik­ka sitä per­he­juh­lis­sa ai­na jau­he­taan.

It­se laa­dit­tu mat­ka­reit­ti tu­le­vaan kie­lii luon­tai­ses­ta ha­lus­tam­me hal­li­ta. Vai­ke­aa­han se oli­si il­man­kaan na­vi­goi­da, mut­ta jos mat­kaan läh­tee oma­voi­mai­ses­ti yk­sin, en­nus­te on huo­no. Oman sie­to­ky­kyn­sä op­pii tun­te­maan oi­ke­as­taan raja-ai­das­ta ja asi­as­ta riip­pu­mat­ta vain, kun va­hin­ko on jo al­ka­nut ta­pah­tua, kup­pi on nu­rin ja mai­to no­ruu lat­ti­a­kai­voon. Nii­nä het­ki­nä apua tar­vit­see sy­lie­täi­syy­del­lä, ei­kä omaa kät­tä tai kor­vaa pidä kai­nos­tel­len jät­tää tar­jo­a­mat­ta nii­tä tar­vit­se­vil­le.

Au­ti­ol­le saa­rel­le en läh­ti­si it­sek­se­ni. Yk­sin on ku­lu­nut tovi jos toi­nen­kin, sil­lä man­te­reel­la voi unoh­tua haja-asu­tuk­sen kat­vee­seen tai met­ro­po­lin so­lu­a­sun­toon. Sie­lu­jen yh­teys ei on­nek­si kat­so ikää ei­kä pul­la­kah­vien laa­tua, sil­lä it­se löy­sin koh­ta­lo­to­ve­rin van­has­ta su­ku­lais­tä­dis­tä. Mei­dän saa­rel­lam­me kak­sin ei ol­tu yk­sin.