29.6.2024 6.00
Uutiset
 
Juha Kaita-aho

" Isän koko elämä on nähtävissä täällä" – Arvo Santonen punnersi tohtoriksi asti, mutta huutolaispoika ei koskaan unohtanut juuriaan

image

Eu­ra, Hon­ki­lah­ti | Pu­nai­nen talo tö­nöt­tää kes­kel­lä met­sää Py­hä­jär­ven län­si­ran­nal­la, Ha­ve­rin ky­läs­sä. Pai­kas­ta ei voi ereh­tyä, sil­lä ris­teyk­ses­sä vie­raan toi­vot­taa ter­ve­tul­leek­si lo­hi­käär­me.

– Se on kuu­sen­juu­rak­ko, jon­ka isä toi tuo­hon kal­li­on pääl­tä. Hän löy­si luon­nos­ta muo­to­ja, joi­hin ai­na li­sä­si jo­tain, vaik­ka­pa sil­mät, tor­pan ny­kyi­nen omis­ta­ja, rau­ma­lai­nen Riik­ka San­to­nen ker­too.

Juha Kaita-aho

Pi­ha­po­lun var­res­sa ko­ho­aa ki­vi­paa­si. Sa­teen ja tuu­len piis­kaa­maan gra­niit­tiin on kai­ver­ret­tu Ar­vo San­to­sen suun­nit­te­le­ma vaa­ku­na: vää­rä­var­ti­nen vii­ka­te ja loi­mu­a­va tuli. Ne viit­taa­vat huh­ta­kas­ke­a­mi­seen – iki­van­haan vil­je­ly­muo­toon.

Ar­von kuol­tua vuon­na 2015 Riik­ka si­rot­te­li isän­sä toi­veen mu­kai­ses­ti hä­nen tuh­kan­sa muis­to­ki­veä ym­pä­röi­väl­le ton­til­le.

– Isä kuu­lui kirk­koon, mut­ta rak­kaus tä­hän paik­kaan sa­ne­li pää­tök­sen.

Ty­tär muis­te­lee, et­tä muis­to­ki­ven pai­kal­leen siir­tä­mi­ses­sä isä jou­tui tur­vau­tu­maan apuun. Muu­toin hä­nen ta­pa­naan oli teh­dä asi­oi­ta usein vii­mei­seen as­ti omin voi­min.

Niin­pä Ar­vo San­to­nen esi­mer­kik­si siir­si Huht­nii­tun tor­pan ny­kyi­sel­le pai­kal­leen sa­dan met­rin mat­kan yk­sin ja il­man ko­nei­ta.

– Naa­pu­ris­sa oli­si ol­lut trak­to­ri, mut­ta hän päät­ti pur­kaa puo­let ta­los­ta ja siir­si toi­sen puo­len ko­ko­nai­se­na tuk­kien ja lii­no­jen avul­la. Kun ky­syin, mi­ten se on­nis­tui, hän vas­ta­si, et­tä se­hän oli ala­mä­keä.

Torp­pa, jon­ka San­to­nen siir­si, oli hä­nen lap­suu­den­ko­tin­sa. Hän oli os­ta­nut sen omak­seen kas­vat­ti­van­hem­pien­sa kuol­tua.

Juha Kaita-aho

Vieraaseen taloon

Ar­vo San­to­nen syn­tyi sata vuot­ta sit­ten, vuon­na 1924. Kan­sa­kun­taa re­pi­nees­tä ve­ri­ses­tä si­säl­lis­so­das­ta oli ku­lu­nut kuu­si vuot­ta ja vas­tait­se­näis­ty­nyt Suo­mi oli yk­si Eu­roo­pan köy­him­mis­tä mais­ta – ke­hi­tys­maa mo­nel­la mit­ta­ril­la.

Ar­von elä­män valt­ti­kor­teis­sa ei ol­lut hur­raa­mis­ta: Isä oli saat­ta­nut ras­kaak­si kak­si nais­ta, ei­kä puo­li­son va­lin­ta osu­nut Ar­von äi­tiin. Nou­si­ai­sis­sa pii­ko­nut äi­ti luo­vut­ti Ar­von jo muu­ta­man vii­kon ikäi­se­nä tä­män iso­äi­din hoi­viin Hon­ki­lah­del­le. Mum­mo ei kui­ten­kaan pys­ty­nyt huo­leh­ti­maan vau­vas­ta, ja po­jan koh­ta­lo­na oli pää­tyä huu­to­lai­sek­si.

Huu­to­lais­jär­jes­tel­mäs­sä kun­ta luo­vut­ti ela­tus­ta vail­la ol­leen lap­sen hä­nen yl­lä­pi­dos­taan vä­hi­ten ra­haa vaa­ti­neel­le hen­ki­löl­le.

– Hal­vim­man tar­jouk­sen teh­nyt siis voit­ti, Riik­ka San­to­nen ki­teyt­tää.

Vi­ral­li­ses­ti huu­to­lais­jär­jes­tel­mä oli lo­pe­tet­tu Suo­mes­sa juu­ri edel­li­se­nä vuon­na, mut­ta käy­tän­nös­sä se jat­kui pit­käl­le 1930-lu­vul­le as­ti. Mo­nen huu­to­lais­lap­sen koh­ta­lo oli or­juut­ta muis­tut­ta­va, mut­ta Ar­vol­la kävi on­ni: hän pää­tyi al­le 2-vuo­ti­aa­na, use­am­man hoi­to­pai­kan kaut­ta kier­ret­ty­ään, Huht­niit­tuun. Siel­lä mä­ki­tu­pa­lai­set Jal­ma­ri ja Hil­ma Salo pi­ti­vät kas­vat­ti­po­jas­ta yh­tä hy­vää huol­ta kuin bi­o­lo­gi­ses­ta tyt­tä­res­tään.

Elä­män­sä eh­too­puo­lel­la kas­vat­ti­poi­ka ku­vai­li lap­suut­taan elä­män­sä on­nel­li­sim­mak­si ajak­si, vaik­ka per­heen elan­to oli­kin ol­lut tiu­kas­sa.

– Mo­net ky­läl­lä ei­vät edes tien­neet, et­tei isä ol­lut Sa­lo­jen oma poi­ka. Ties mi­ten hä­nel­le oli­si käy­nyt, jos hän ei oli­si voi­nut kas­vat­taa juu­ri­aan tä­hän, ty­tär poh­tii.

Arvo Santonen saunarannassa katselemassa aavalle Pyhäjärvelle, jossa hän nuorena kalasti paikallisessa nuottakunnassa.

Arvo Santonen saunarannassa katselemassa aavalle Pyhäjärvelle, jossa hän nuorena kalasti paikallisessa nuottakunnassa.

Riikka Santonen

Ar­von ela­tuk­seen kar­hut­tiin ra­haa bi­o­lo­gi­sel­ta isäl­tä. Tä­hän liit­tyy ta­pah­tu­ma, jota San­to­nen ku­vai­lee vii­mei­ses­sä kir­jas­saan (2015) yh­dek­si var­hai­sim­mis­ta muis­ti­ku­vis­taan.

Kun elet­tiin pula-ai­kaa, myös isäk­si tuo­mit­tu pien­ti­lal­li­nen jou­tui ko­vil­le, kun jou­tui mak­sa­maan lap­sen­ruok­koa ja elät­tä­mään per­heen­sä. Tämä tuli pol­ku­pyö­räl­lä ha­ke­maan, jot­ta oli­si voi­nut hal­vem­mal­la kas­vat­taa ruok­ko­lap­sen­sa omas­sa per­hees­sä. Mut­ta sil­loin ta­pah­tu­man kes­ki­pis­tee­seen jou­tu­nut aset­ti vas­ta­lau­seen­sa ve­do­ten "oi­ke­aan" isään­sä ja sii­hen, et­tä hän joka ta­pauk­ses­sa pa­laa ko­tiin­sa vaik­ka­pa met­sien kaut­ta.

Huhtniittu on nykyisin Pirjo Santosen ja hänen Haverista kotoisin olevan puolisonsa kesäpaikka.

Huhtniittu on nykyisin Pirjo Santosen ja hänen Haverista kotoisin olevan puolisonsa kesäpaikka.

Juha Kaita-aho

Näkymä kuin sademetsästä

Puut kaar­tu­vat po­lun yl­le Huht­nii­tun pi­has­sa. Kent­tä­ker­ros ver­soo sa­ni­ais­ta, kor­tet­ta ja niit­ty­kuk­kaa – se­as­sa pe­ren­no­ja. Pi­han kas­vit ja siel­lä ha­vait­se­man­sa eläi­met Ar­vo San­to­nen on tal­len­ta­nut yh­teen kir­jois­taan.

Tor­pan en­ti­nen omis­ta­ja ha­lu­si, et­tä luon­to tu­lee pi­haan as­ti ja myös ty­tär ker­too kas­va­neen­sa aja­tuk­seen, et­tä kas­vit löy­tä­vät it­se pai­kan, jos­ta pi­tä­vät.

– Olem­me me sil­ti rai­van­neet­kin tääl­lä sii­ma­leik­ku­ril­la mie­he­ni kans­sa: en­nen tääl­lä näyt­ti vie­lä enem­män vii­da­kol­ta, Riik­ka San­to­nen to­te­aa.

Kas­vil­li­suu­den kes­kel­tä ko­ho­aa ra­ken­nel­mia, joi­ta luon­to vä­hi­tel­len ot­taa hal­tuun­sa: ai­tan ka­tol­la kas­vaa pak­su ker­ros sam­mal­ta, ja sam­ma­lil­la ovat peit­ty­neet myös pi­haa var­ti­oi­vat hah­mot.

– Isän tai­de­te­ok­set ovat al­ka­neet la­ho­ta. Ko­e­tam­me tu­kea nii­tä, mut­ta se oli­si ko­ko­päi­vä­työ­tä.

Ar­vo San­to­sen tai­teel­li­nen puo­li on jää­nyt mo­nil­ta pii­loon. Tai ai­na­kaan tai­de­pi­haa ei ole osat­tu ai­na yh­dis­tää hä­neen.

– Kun ker­ran se­los­tin Man­ni­lan il­ta­to­ril­la, mis­sä mök­ki­ni si­jait­see, joku to­kai­si, et­tä sii­nä­hän on sen hul­lun tai­tei­li­jan koti. Ker­ran puo­les­taan to­det­tiin, et­tä täs­sä­hän on sen po­lii­ti­kon mök­ki.

Tämän karppilammen Arvo Santonen kaivoi lapiolla pihan reunustalle.

Tämän karppilammen Arvo Santonen kaivoi lapiolla pihan reunustalle.

Juha Kaita-aho

Ar­vo San­to­nen on kir­joit­ta­nut, et­tä hä­nen pi­han­sa "teel­mil­lä" oli alun pe­rin yleen­sä käyt­tö­tar­koi­tus, kun­nes ra­ken­ta­mi­sin­to vei men­nes­sään. Riik­ka San­to­nen muis­taa lap­suu­des­taan, et­tä Huht­nii­tun piha he­rät­ti kiin­nos­tus­ta ohi­kul­ki­jois­sa, esi­mer­kik­si lä­hei­sen Sie­ra­vuo­ren mök­kei­li­jöis­sä. Muu­ta­ma vuo­si sit­ten pi­ha­pii­ri pää­si myös ITE Sa­ta­kun­nas­sa -te­ok­seen, kun joku vink­ka­si sii­tä kan­san­tai­teen kar­toit­ta­jil­le.

ITE on ly­hen­ne sa­nois­ta it­se teh­ty elä­mä. Rii­kan mu­kaan sa­nat ku­vaa­vat hy­vin hä­nen isään­sä ja tä­män te­ok­sia.

– Isän koko elä­mä on näh­tä­vis­sä tääl­lä Huht­nii­tus­sa.

Kivisen polun raivaaja

Lu­ke­mi­ses­ta naut­ti­nut Ar­vo viih­tyi kou­lus­sa Man­ni­las­sa, "nel­jän ki­lo­met­rin met­sä­tai­pa­leen pääs­sä" ko­toa. Kan­sa­kou­lun jäl­keen hän oli eh­ti­nyt toi­sen vuo­den jat­ko­kurs­sil­le saak­ka, kun syt­tyi sota. Nuo­ru­kai­nen viet­ti tal­vi­so­dan ra­jun pak­kas­tal­ven "mot­ti­met­säs­sä" polt­to­pui­ta teh­den.

Vä­li­rau­han jäl­keen al­koi kol­me vuot­ta kes­tä­nyt jat­ko­so­ta. 18 vuot­ta täy­tet­ty­ään Ar­vol­le­kin tuli käs­ky rin­ta­mal­le täy­den­nys­mie­hek­si.

Sota jät­ti nuo­ru­kai­seen läh­te­mät­tö­mät trau­mat. Näin hän muis­te­li mie­leen jää­nein­tä ta­pah­tu­maa rin­ta­mal­la vii­mei­sen kir­jan­sa lop­puun kir­joit­ta­mas­saan pie­noi­se­lä­mä­ker­ras­sa – ikään kuin ul­ko­puo­lel­ta elä­mään­sä tar­kas­tel­len.

Se oli to­del­la etu­lin­ja, sil­lä kak­si kor­sua oli kes­kel­lä laa­jan suon saa­re­ket­ta. Sii­hen vi­hol­li­nen teki ajoit­tain pik­ku hyök­käyk­siä ot­taak­seen van­ke­ja. Tuos­sa kor­sus­sa hän eh­ti ol­la muu­ta­man vii­kon ja ope­tel­la var­ti­o­pal­ve­lus­ta, kun taas tul­tiin. Kun hän oli me­nos­sa juok­su­hau­dan var­ti­o­pai­kal­le, sin­ne hei­tet­tiin kä­sik­ra­naat­ti. Sii­nä ti­lan­tees­sa hän sai sho­kin ja pa­ko­kau­hun. Hän muis­ti vain, et­tä joku, eh­kä si­säi­nen ää­ni, huu­si: pa­koon.

So­ti­laal­la ei ol­lut muis­ti­ku­vaa rä­jäh­dyk­sen jäl­kei­sis­tä ta­pah­tu­mis­ta, mut­ta kym­me­niä vuo­sia myö­hem­min kor­su­ka­ve­ri ker­toi hä­nen pa­en­neen avo­nai­sel­le suol­le, jos­ta hä­net nou­det­tiin. Seu­rauk­se­na oli kun­toi­suus­luo­kan pu­dot­ta­mi­nen he­vos­mie­hek­si.

En­nen neu­vos­to­lii­ton suur­hyök­käys­tä ke­säl­lä 1944 Ar­vo pää­si lo­mal­le, jol­ta ei enää pa­lan­nut rin­ta­mal­le. Poik­keus­ta­paus hän ei ol­lut, sil­lä jat­ko­so­dan pe­rään­ty­mis­vai­hees­sa kä­py­kaar­ti­lai­sia on ar­vi­oi­tu ol­leen pe­rä­ti 12 000.

Tap­pi­ol­li­sen so­dan luon­tee­seen ja rau­ha­neh­toi­hin kuu­lui, et­tei sii­tä seu­ran­nut ran­kai­sua.

Tyt­tä­rel­leen Ar­vo San­to­nen ei so­das­ta kos­kaan pu­hu­nut. Ky­sy­mi­nen ai­heis­ta, jois­ta isä ei ha­lun­nut pu­hua, oli myös tur­haa.

– Jos hän ei ha­lun­nut vas­ta­ta jo­hon­kin ky­sy­myk­seen, hän vain kat­soi päin ei­kä pi­hah­ta­nut­kaan.

Isän elä­män vai­heet ko­ko­nai­suu­des­saan sel­vi­si­vät tyt­tä­rel­le vas­ta hä­nen vii­mei­ses­tä kir­jas­taan.

Tukkimetsästä korkeakouluun

So­dan jäl­keen Ar­vo kes­kit­tyi met­sä­töi­hin ja ka­las­tuk­seen Py­hä­jär­vel­lä.

– Isä toi­mi pai­kal­li­sen nuot­ta­kun­nan nok­ka­mie­he­nä. Tila ei yk­sis­tään elät­tä­nyt, jo­ten ela­tus­ta piti ha­kea muu­al­ta.

Polkupyörä oli Arvo Santosen ajoneuvo auton sijaan.

Polkupyörä oli Arvo Santosen ajoneuvo auton sijaan.

Riikka Santosen kotialbumi

Ar­vo oli kui­ten­kin myös kiin­nos­tu­nut yh­teis­kun­nas­ta ym­pä­ril­lään ja luki pal­jon: hä­nes­sä pa­loi halu tie­tää asi­oi­ta.

San­to­nen suo­rit­ti Kan­san­va­lis­tus­seu­ran kir­je­o­pis­ton kes­ki­kou­lun kurs­sin ja kou­lut­tau­tui sit­ten nuo­ri­so­lii­kun­ta­neu­vo­jak­si. Ke­sät 1956–64 hän toi­mi Hon­ki­lah­den kun­nan lii­kun­ta­oh­jaa­ja­na.

– Sii­tä mo­net isän vie­lä­kin muis­ta­vat.

Vä­hä­vä­ki­sil­lä ei vie­lä 1950-lu­vul­la ol­lut juu­ri mah­dol­li­suuk­sia kou­lut­tau­tua ja ede­tä ural­laan. Ar­vo löy­si kui­ten­kin opis­ke­lu­väy­län kan­sa­no­pis­tos­ta, Työ­vä­en Aka­te­mi­as­ta, jos­ta tie joh­ti his­to­ri­an opin­toi­hin yh­teis­kun­nal­li­seen kor­ke­a­kou­luun. Ny­ky­ään opi­nah­jo tun­ne­taan ni­mel­lä Tam­pe­reen yli­o­pis­to.

– Se oli en­sim­mäi­nen yli­o­pis­to, jo­hon mui­den­kin kuin yli­op­pi­lai­den oli mah­dol­lis­ta pääs­tä opis­ke­le­maan, Riik­ka San­to­nen va­lot­taa.

Vuon­na 1971 huu­to­lais­poi­ka väit­te­li toh­to­rik­si ai­hee­naan pien­vil­je­li­jöi­den jär­jes­täy­ty­mi­nen. Tyt­tä­ren mu­kaan ny­ky­päi­vä­nä har­van tar­vit­see enää pon­nis­taa yh­tä suur­ta so­si­aa­lis­ta loik­kaa.

Toh­to­rius ei nous­sut hat­tuun pien­vil­je­li­jä­per­heen po­jal­la, jon­ka iden­ti­teet­ti oli ra­ken­ta­nut suo, kuok­ka ja Jus­si -tyyp­pi­sel­le pe­rus­tal­le: Ar­vo ei tyt­tä­ren mu­kaan juu­ri kos­kaan os­ta­nut uu­sia vaat­tei­ta tai ta­va­roi­ta ei­kä heit­tä­nyt mi­tään van­haa me­ne­mään. Luon­non­va­ro­jen tuh­laa­mi­nen oli hä­nel­le mah­do­ton aja­tus – ku­ten mo­nil­le muil­le­kin men­nei­den su­ku­pol­vien edus­ta­jil­le.

– Isäs­tä nä­kyi lop­puun as­ti köy­hyys ja al­keel­li­nen elä­mä. Kaik­ki na­run­pät­kät sääs­tet­tiin, per­heen ai­nut lap­si muis­te­lee.

Arvo Santonen harrasti keskipitkän matkan juoksua piirimestaruustasolla 1950-luvulla.

Arvo Santonen harrasti keskipitkän matkan juoksua piirimestaruustasolla 1950-luvulla.

Juha Kaita-aho

Elä­mä­na­sen­ne juon­si lap­suu­den köy­hiin oloi­hin, jois­sa oli opit­tu kor­jaa­maan rik­ki men­neet asi­at uu­den os­ta­mi­sen si­jaan.

Pa­ra­dok­saa­lis­ta on, et­tä Ar­vo San­to­nen per­hei­neen asui pit­kän pät­kän elä­mäs­tään Suo­men äve­ri­äim­pä­nä pi­de­tys­sä kau­pun­gis­sa, Kau­ni­ai­sis­sa: siel­lä toi­mii Työ­vä­en Aka­te­mia, jo­hon hän pää­tyi kir­jas­ton­hoi­ta­jak­si.

Arvo Santonen on ikuistettu tuvan seinälle ripustettuun öljypastellityöhön. Teos on maalattu vuonna 1997, kun Santonen toimi kansalaisopiston valokuvamallina. – Alasatakunnassa oli aikanaan maalaajan ilmoitus, jossa kysyttiin, tunnistaako joku henkilön. Hän oli muuttamassa pienempään asuntoon ja luopui teoksesta. Naapuri tunnisti isän heti, Riikka Santonen kertoo.

Arvo Santonen on ikuistettu tuvan seinälle ripustettuun öljypastellityöhön. Teos on maalattu vuonna 1997, kun Santonen toimi kansalaisopiston valokuvamallina. – Alasatakunnassa oli aikanaan maalaajan ilmoitus, jossa kysyttiin, tunnistaako joku henkilön. Hän oli muuttamassa pienempään asuntoon ja luopui teoksesta. Naapuri tunnisti isän heti, Riikka Santonen kertoo.

Juha Kaita-aho

Jää­des­sään eläk­keel­le vuon­na 1987 Ar­vo päät­ti muut­taa ta­kai­sin lap­suu­den mai­se­miin­sa: Riik­ka oli 16-vuo­ti­as lu­ki­o­lai­nen, kun per­he muut­ti Eu­ran Tolp­pa­mä­keen.

Monipuolinen kirjailija

Ar­vo San­to­nen ei kos­kaan ha­keu­tu­nut aka­tee­mi­siin pii­rei­hin. Sen si­jaan hän pää­tyi te­ke­mään omia tut­ki­muk­si­aan, joi­den ai­heet löy­tyi­vät työ­vä­en his­to­ri­as­ta, mut­ta myös Eu­ran, Hon­ki­lah­den ja Ha­ve­rin pai­kal­lis­his­to­ri­as­ta. Tyt­tä­ren mu­kaan hän teki mik­ro­his­to­ri­al­lis­ta tut­ki­mus­ta jo en­nen kuin sii­tä tuli val­ta­vir­taa his­to­ri­an­tut­ki­muk­ses­sa.

– Isä ha­lu­si kat­soa lä­hel­tä näh­däk­seen kau­as.

Myö­hem­min kir­joi­hin tuli mu­kaan myös fi­lo­so­fis­ta poh­din­taa, luon­to­ai­hei­ta, pai­kan­ni­mien al­ku­pe­rän ar­vai­lua ja fik­ti­o­ta. Vii­mei­sen kir­jan­sa Ih­mi­sen on­gel­mat – on­gel­mien ih­mi­set kir­jai­li­ja sai kä­teen­sä vain viik­koa en­nen kuo­le­maan­sa.

Ty­tär ker­too lu­ke­neen­sa te­ok­sia va­li­koi­vas­ti siel­tä tääl­tä: suu­ria mää­riä ei pys­ty ker­ral­la ah­mi­maan.

– Isän kir­joi­tus­tyy­li on mel­ko ras­kas­ta lu­et­ta­vaa.

Elämää Huhtniitussa

Ny­ky­ään Huht­niit­tu on Riik­ka San­to­sen ke­sä­mök­ki, jon­ne hän ve­täy­tyy tai­teen pa­riin. Ke­sä­paik­ka on his­to­ri­al­li­sia pu­ku­ja työk­seen val­mis­ta­val­le kä­si­työ­läi­sel­le mo­nel­la ta­paa tär­keä: on­han hän löy­tä­nyt puo­li­son­sa­kin Ha­ve­ril­ta.

Lap­se­na Riik­ka viet­ti ke­sän­sä ai­na Py­hä­jär­ven ran­nal­la, sil­lä isä ei kos­kaan op­pi­nut naut­ti­maan kau­pun­kie­lä­mäs­tä. Äi­ti Pir­jo San­to­nen puo­les­taan ei ol­lut sa­maan ta­paan luon­toih­mi­nen.

Huhtniittu on nykyisin Pirjo Santosen ja hänen Haverista kotoisin olevan puolisonsa kesäpaikka.

Huhtniittu on nykyisin Pirjo Santosen ja hänen Haverista kotoisin olevan puolisonsa kesäpaikka.

Juha Kaita-aho

Van­hem­pien avi­o­liit­to ei tyt­tä­ren mu­kaan ol­lut au­voi­nen. Jo taus­tat oli­vat eri­lai­set: isä oli köy­his­tä olois­ta pon­nis­ta­nut työ­vä­en­liik­keen kan­nat­ta­ja, äi­ti 11 vuot­ta nuo­rem­pi por­va­ris­per­heen ty­tär kai­nuu­lai­sis­ta vaa­ra­mai­se­mis­ta.

Pir­jo San­to­nen oli toi­mit­ta­ja, joka laa­ti myös suu­ren mää­rän pai­kal­lis­leh­tien his­to­riik­ke­ja – mu­kaan lu­kien Ala­sa­ta­kun­nan.

Van­hem­pia yh­dis­ti tyt­tä­ren mu­kaan kiin­nos­tus his­to­ri­aan ja mat­kai­luun. Yh­des­sä he ei­vät kui­ten­kaan mat­kail­leet.

– Isä mat­kus­ti ai­na jon­ne­kin ja äi­ti jon­ne­kin ja minä olin jom­man kum­man mu­ka­na.

Kun kou­lu­to­ve­rit mat­kus­ti­vat ran­ta­lo­mil­le, vei­vät Ar­von ja Rii­kan mat­kat muun mu­as­sa Gruu­si­aan ja Ju­gos­la­vi­aan.

Mi­ten Ar­vo ja Pir­jo sit­ten 1960-lu­vul­la oli­vat löy­tä­neet toi­sen­sa? Sitä he ei­vät kos­kaan pal­jas­ta­neet tyt­tä­rel­leen. Sen ver­ran äi­ti Rii­kal­le ker­toi, et­tä oli ai­na ha­lun­nut rait­tiin ja ko­me­an mie­hen. Ar­vo San­to­sen koh­dal­la kri­tee­rit täyt­tyi­vät.

– Isä ei käyt­tä­nyt al­ko­ho­lia ei­kä tu­pak­kaa, ja ai­ka­naan hän­tä kuu­lem­ma pi­det­tiin ky­län ko­meim­pa­na poi­ka­mie­he­nä.

Ty­tär sai myö­hem­min sat­tu­mal­ta tie­toon­sa, et­tä hä­nen van­hem­pan­sa oli­vat ta­van­neet työ­mat­kal­la ju­nas­sa.

Riikka Santosen mukaan Pyhäjärven ranta Haverissa oli hänen isänsä lempipaikka.

Riikka Santosen mukaan Pyhäjärven ranta Haverissa oli hänen isänsä lempipaikka.

Juha Kaita-aho

Pyhäjärven pohdiskelija

Aal­lot lip­lat­ta­vat ran­taan ää­ret­tö­mäl­tä Py­hä­jär­ven se­läl­tä. Huht­nii­tun ti­laan kuu­luu pala ran­taa, jos­sa sei­soo pie­ni sau­na­mök­ki. Se on toi­mi­nut ai­em­mas­sa elä­mäs­sään ai­na­kin va­ras­to­na, ve­ne­va­ja­na ja ve­nä­läi­sen so­ta­van­gin ko­ti­na.

– Tämä ran­ta oli isän lem­pi­paik­ka, jos­sa hän saat­toi is­tua tun­ti­kau­sia kat­se­le­mas­sa jär­vel­le. Pai­kal­laan ole­mi­nen ja mie­tis­ke­ly oli isäl­le tyy­pil­lis­tä, vaik­ka hän toi­saal­ta myös teki pal­jon asi­oi­ta.

Ar­vo San­to­nen oli oman tien­sä kul­ki­ja, joka ei su­lau­tu­nut jouk­koon – ei­kä hän sitä yrit­tä­nyt­kään. Useil­le ky­lä­läi­sil­le hän oli ITE Sa­ta­kun­nas­sa -te­ok­sen mu­kaan vie­ras, ku­ma­ra hah­mo, jon­ka kans­sa moni ei kos­kaan vaih­ta­nut sa­naa­kaan.

– Isäl­lä ei ol­lut kai­puu­ta min­kään ryh­män jä­se­nek­si. Ku­kin sai hä­nen puo­les­taan toi­mia, mi­ten lys­tä­si. Hän pär­jä­si Huht­nii­tus­sa mai­ni­os­ti yk­si­nään, mut­ta jos joku ek­syi tän­ne, hän pu­hui kyl­lä mie­lel­lään esi­mer­kik­si pi­han kas­veis­ta.

Eten­kin nuo­rem­pa­na kas­vu­ym­pä­ris­tös­tään ja sen his­to­ri­as­ta kiin­nos­tu­nut Ar­vo oli kui­ten­kin mo­nel­la ta­paa mu­ka­na Hon­ki­lah­den elä­mäs­sä.

– Ai­na sil­loin täl­löin joku tun­nis­taa mi­nut su­ku­ni­mes­tä­ni ja muis­taa isäs­tä jo­tain.

Riikka Santonen on jatkanut isänsä töitä Huhtniitussa: hän on muun muassa maalannut kissankelloja talon ikkunaluukkuihin ja uusinut kuistin koristeelliset vinoneliöt sapluunalla

Riikka Santonen on jatkanut isänsä töitä Huhtniitussa: hän on muun muassa maalannut kissankelloja talon ikkunaluukkuihin ja uusinut kuistin koristeelliset vinoneliöt sapluunalla

Juha Kaita-aho

Tyt­tä­ren mu­kaan hyl­jä­tyk­si tu­le­mi­nen lap­se­na hei­jas­tui hä­nen isään­sä ai­na tie­tyn­lai­se­na va­ro­vai­suu­te­na ja sul­keu­tu­nei­suu­te­na.

– Isäl­le oli vai­ke­aa muo­dos­taa kiin­te­ää suh­det­ta ke­hen­kään. Ai­na sa­no­taan, et­tä ih­mi­nen ei ole saa­ri, mut­ta mi­nun isä­ni kyl­lä oli.

Riik­ka San­to­nen ker­too usein poh­ti­neen­sa isään­sä ja suh­det­taan hä­neen. Suh­det­ta voi­si ku­va­ta mut­kat­to­mak­si, mut­ta ei vä­lit­tö­mäk­si: isä oli läs­nä ar­jes­sa, mut­ta tou­hu­si omi­aan.

– Isä ei pu­hu­nut omis­ta tun­teis­taan, ei­kä per­hees­säm­me ha­lail­tu. Kuo­lin­vuo­teel­la yl­lä­tyin, kun hän ot­ti mi­nua kä­des­tä kiin­ni.

Isän ja tyt­tä­ren yh­teis­tä ajan­vie­tet­tä oli­vat väit­te­lyt, jot­ka saat­toi­vat kes­tää tun­ti­kau­sia. Kes­kus­te­luis­sa ar­gu­men­toi­tiin asi­ois­ta il­man pyr­ki­mys­tä lo­pul­li­seen to­tuu­teen saa­ti toi­sen kään­nyt­tä­mi­seen.

– Eni­ten olen jää­nyt isäs­tä kai­paa­maan väit­te­lyi­täm­me.

Näköislehti

Menovinkit

To 18.7. Kesäpäivän musiikkihetki

lo 12 Sä­ky­län kir­kos­sa. Esiin­ty­jä­nä Kau­ko Aal­to. Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

To 18.7. Hei, me lauletaan kylästä kylään -yhteis­lau­lu­ti­laisuus

klo 18 Tal­vi- ja jat­ko­so­ta­mu­se­os­sa (Kier­to­tie 2, Sä­ky­lä). Järj. Tal­vi- ja jat­ko­so­ta­mu­se­on sää­tiö.

Pe 19.7. Mannilan iltatori

klo 18–20 ka­la­sa­ta­mas­sa (Ka­la­ran­ta 53, Eu­ra). Sa­toa, ka­laa, ko­ri­tuot­tei­ta, li­haa, plät­te­jä. Lap­sil­le ras­ti­suun­nis­tus. Ei­ni Ty­ri­se­vä esiin­tyy. Järj. Man­ni­lan Ky­lä­toi­min­ta­yh­dis­tys.

La 20.7. Säkylä Triathlon

klo 9.30 al­ka­en. Kil­pai­lu­kes­kus Ka­tis­maan saa­res­sa (Ka­tis­maan­tie 18, Sä­ky­lä). Järj. Sä­ky­län Ur­hei­li­jat, Py­hä­jär­ven Jär­vi­pe­las­ta­jat, TT-Tal­li, Sä­ky­län VPK, Po­rin pri­kaa­ti.

La 20.7. Opastettu kävelykierros

klo 13 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Se­pän­tie, Eu­ra), kä­teis­mak­su. Järj. Ala­sa­ta­kun­nan op­paat.

Su 21.7. Opastettu kävelykierros

klo 13 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Se­pän­tie, Eu­ra), kä­teis­mak­su Järj. Ala­sa­ta­kun­nan op­paat.

Su 21.7. Rooli­o­pas­tus­kierros

klo 15 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Se­pän­tie, Eu­ra), kä­teis­mak­su. Alu­een his­to­ri­aa ta­ri­nal­li­se­na ker­to­muk­se­na 1800-lu­vun asuk­kai­den joh­dol­la. Järj. Ala­sa­ta­kun­nan op­paat.

Su 21.7. Suvisten virsien ja laulujen ilta

klo 18 Köy­li­ön hau­taus­maal­la (Kirk­ko­saa­ren­tie 217, Sä­ky­lä). Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

Su 21.7. Museotapahtuma

klo 10 al­ka­en La­pin Ko­ti­seu­tu­mu­se­ol­la (Mu­se­o­tie 2, Rau­ma). Kan­sal­lis­pu­ku­ja esit­te­lys­sä, näyt­te­lyi­tä, klo 12 opas­tet­tu kä­ve­ly­kier­ros. Järj. La­pin ko­ti­seu­tu­mu­seo.

Su 21.7. Ilta Sammal­lah­den­mäellä

klo 18. Aluk­si opas­tet­tu kier­ros Sam­mal­lah­den­mä­en (Sa­vu­laak­son­tie 181, Rau­ma, Lap­pi) ko­ho­koh­dis­ta, sen jäl­keen esiin­tyy Va­loa Vo­cals -a cap­pel­la -yh­tye. Järj Rau­man mu­seo.

Ma–to 22.–25.7. Euran Pirtin Kotiseutupäivät

klo 12–18. Pir­til­lä (Sork­kis­ten­tie 8) pe­rin­ne­ruo­kaa päi­vit­täin, näyt­te­lyi­tä. Järj. Ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys Eu­ran Pirt­ti.

Instagram

Menovinkit

To 18.7. Kesäpäivän musiikkihetki

lo 12 Sä­ky­län kir­kos­sa. Esiin­ty­jä­nä Kau­ko Aal­to. Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

To 18.7. Hei, me lauletaan kylästä kylään -yhteis­lau­lu­ti­laisuus

klo 18 Tal­vi- ja jat­ko­so­ta­mu­se­os­sa (Kier­to­tie 2, Sä­ky­lä). Järj. Tal­vi- ja jat­ko­so­ta­mu­se­on sää­tiö.

Pe 19.7. Mannilan iltatori

klo 18–20 ka­la­sa­ta­mas­sa (Ka­la­ran­ta 53, Eu­ra). Sa­toa, ka­laa, ko­ri­tuot­tei­ta, li­haa, plät­te­jä. Lap­sil­le ras­ti­suun­nis­tus. Ei­ni Ty­ri­se­vä esiin­tyy. Järj. Man­ni­lan Ky­lä­toi­min­ta­yh­dis­tys.

La 20.7. Säkylä Triathlon

klo 9.30 al­ka­en. Kil­pai­lu­kes­kus Ka­tis­maan saa­res­sa (Ka­tis­maan­tie 18, Sä­ky­lä). Järj. Sä­ky­län Ur­hei­li­jat, Py­hä­jär­ven Jär­vi­pe­las­ta­jat, TT-Tal­li, Sä­ky­län VPK, Po­rin pri­kaa­ti.

La 20.7. Opastettu kävelykierros

klo 13 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Se­pän­tie, Eu­ra), kä­teis­mak­su. Järj. Ala­sa­ta­kun­nan op­paat.

Su 21.7. Opastettu kävelykierros

klo 13 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Se­pän­tie, Eu­ra), kä­teis­mak­su Järj. Ala­sa­ta­kun­nan op­paat.

Su 21.7. Rooli­o­pas­tus­kierros

klo 15 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Se­pän­tie, Eu­ra), kä­teis­mak­su. Alu­een his­to­ri­aa ta­ri­nal­li­se­na ker­to­muk­se­na 1800-lu­vun asuk­kai­den joh­dol­la. Järj. Ala­sa­ta­kun­nan op­paat.

Su 21.7. Suvisten virsien ja laulujen ilta

klo 18 Köy­li­ön hau­taus­maal­la (Kirk­ko­saa­ren­tie 217, Sä­ky­lä). Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

Su 21.7. Museotapahtuma

klo 10 al­ka­en La­pin Ko­ti­seu­tu­mu­se­ol­la (Mu­se­o­tie 2, Rau­ma). Kan­sal­lis­pu­ku­ja esit­te­lys­sä, näyt­te­lyi­tä, klo 12 opas­tet­tu kä­ve­ly­kier­ros. Järj. La­pin ko­ti­seu­tu­mu­seo.

Su 21.7. Ilta Sammal­lah­den­mäellä

klo 18. Aluk­si opas­tet­tu kier­ros Sam­mal­lah­den­mä­en (Sa­vu­laak­son­tie 181, Rau­ma, Lap­pi) ko­ho­koh­dis­ta, sen jäl­keen esiin­tyy Va­loa Vo­cals -a cap­pel­la -yh­tye. Järj Rau­man mu­seo.

Ma–to 22.–25.7. Euran Pirtin Kotiseutupäivät

klo 12–18. Pir­til­lä (Sork­kis­ten­tie 8) pe­rin­ne­ruo­kaa päi­vit­täin, näyt­te­lyi­tä. Järj. Ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys Eu­ran Pirt­ti.

Instagram