Helma Toivosen albumi
Kuvan lähettänyt Ulla Toivonen otaksuu, että lupa liittynee ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin, joista kerrotaan mm. Arvo Santosen teoksessa Syvien rivien tasalta Eura-Hinnerjoki-Honkilahti 1917–1918.
Sivuilla 12–13 on teksti: "Venäjä varautui Saksan hyökkäykseen Suomen kautta. Pietarin sotilaspiirin linnoitussuunnitelmiin kuuluivat eteläinen Suomi ja Pohjanmaan rannikko mukaan luettuna Turun ja Porin lääni. Ilmeisen totta oli salainen suunnitelma, että vaaratilanteessa olisi tyhjennetty myös Rauman seutua siviiliväestöstä, jota olisi siirretty Kokemäen ja Pohjanmaan suuntaan. Sen ohella olisi pakko-otettu karjaa ja viljaa pakolaisten elättämiseksi. Suunnitelmissa ei näytä olleen Honkilahden, Hinnerjoen ja Euran asukkaiden siirtäminen, mutta vaikutusta tällä joukkosiirrolla olisi ollut näissäkin kunnissa. Kun sodan kuluessa oli määrätty ns. "kielletyt alueet", ne rannikkokunnat, joihin matkustamiseen tarvittiin poliisiviranomaisen lupa. Näihin kuntiin kuuluivat Lappi Tl ja Kiukainen."
Helma Toivosen albumi