Blogi
Raita
 
Markula
Hei! Täällä Raita Markula, parikymppinen Köyliin flikka, kokka kohti tulevaisuuden tyrskyjä ja juuret syvällä kotiseudun pelloilla ja metsissä. Intohimona maatalous, varsinkin nautakarja, ja eteenpäin ajavana voimana kova tahto tehdä maataloudesta toimivaa ja kannattavaa kaikille, niin viljelijälle, kuluttajalle kuin maaemollekin. Tämän blogin aiheet siis pyörivät vahvasti maatalousteeman ympärillä, ja lisäpotkua ja uusia ajatuksia on käyty hakemassa myös maailman toiselta laidalta, Uudesta-Seelannista.
12.8.2016 14.00

Alapääjuttu

Traktori pysyy hyvin myös naisen hyppysissä.

Traktori pysyy hyvin myös naisen hyppysissä.

Raita Markula

Joskus kouluaikoina näin opinahjomme seinällä julisteen, joka liittyi uranvalinta-aiheiseen kampanjaan. Tämän kampanjan iskulauseena oli ”Valitse ala päällä, älä alapäällä!”. Teininä moinen herätti vielä vähän hilpeyttä ja myötähäpeääkin, mutta nyt kun tämä juliste päivänä muutamana poksahti mieleeni jostain alitajunnan syövereistä, tajusin että itse asiassa kyseisen sloganin keksijä todella osasi asiansa. Siihen lauseeseen on näet tiivistettynä lähes kaikki se, mitä itse haluaisin sanoa kaikille niille, jotka tuskailevat uravalintojensa kanssa kun mikään 'kunnollinen' ammatti ei kiinnosta.

Ny­ky­ään tasa-ar­vo on toki eden­nyt sii­nä mää­rin, et­tä mi­tään am­mat­tia ei ole erik­seen yh­teis­kun­nan ta­sol­ta mää­rät­ty tie­tyl­le su­ku­puo­lel­le kuu­lu­vak­si, mut­ta moni saat­taa sil­ti ko­kea per­heen ja ys­tä­vä­pii­rin ta­hol­ta ar­vos­te­lua ja pai­nos­tus­ta, ir­vai­lu­a­kin, ste­re­o­ty­pi­ois­ta poik­ke­a­van kiin­nos­tuk­sen­sa täh­den. Vai kuin­ka moni voi kirk­kain sil­min väit­tää, et­tei voi­si ku­vi­tel­la kos­me­to­lo­gik­si ha­lu­a­vaa poi­kaa ylä­as­teel­la kiu­sat­ta­van, tai met­sä­ko­neu­ra­koit­si­jan työs­tä haa­vei­le­van ty­tön unel­mia vä­hä­tel­tä­vän? Tus­kin ko­vin moni.

Sik­si mi­nus­ta on val­ta­van hie­noa, et­tä kans­sa­ni Mus­ti­a­lan pää­sy­ko­keis­sa oli suun­nil­leen sa­man ver­ran tyt­tö­jä ja poi­kia, on­han käy­tän­nön­lä­hei­nen maa­ta­lous kui­ten­kin pe­rin­tei­ses­ti ”mies­ten jut­tu”, ja ai­na­kin it­se olen saa­nut kuul­la jon­kin ver­ran epäi­le­viä lau­sei­ta ky­ke­ne­vyy­des­tä­ni vaik­ka­pa trak­to­ril­la ajoon tai iso­jen eläin­ten kä­sit­te­lyyn. Nyt­tem­min, kun nämä epäi­le­vät Tuo­maat ovat il­mei­ses­ti to­den­neet, et­tei kam­pan­join­ti 'siis­tim­män ja so­pi­vam­man' am­ma­tin puo­les­ta ole tuot­ta­nut tu­los­ta, ovat so­ra­ää­net to­sin hil­jen­neet.

Toi­nen, su­ku­puol­ta­kin huo­mat­ta­vam­pi seik­ka es­tee­nä mat­kal­la­ni maa­ta­lou­sa­lal­le ovat kou­lu­nu­me­rot. Siis ni­me­no­maan se, et­tä ne ovat hy­viä. Vai­kut­taa sil­tä, et­tä kaik­kien, joi­den pe­rus­kou­lun kes­ki­ar­vo on kah­dek­si­kon pa­rem­mal­la puo­lel­la tai lu­ki­o­to­dis­tuk­ses­sa ko­mei­lee edes yk­si lau­da­tur, pi­täi­si pyr­kiä vä­hin­tään oi­kik­seen tai lää­kik­seen tai edes dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si, ikään kuin tämä nä­en­näi­nen älyk­kyys vel­voit­tai­si pyr­ki­mään ai­no­as­taan kor­ke­as­ti ar­vos­tet­tui­hin ja hy­vä­palk­kai­siin töi­hin, joi­hin vaa­di­taan kor­kein mah­dol­li­nen yli­o­pis­to­tut­kin­to. Tämä asen­ne ot­taa pää­hän, ja tie­dän et­tä moni muu­kin kym­pin tyt­tö ja poi­ka on ko­ke­nut sa­man.

En­sin­nä­kin, kou­lu­nu­me­rot ei­vät ker­ro ih­mi­sen älyk­kyy­des­tä juu­ri mi­tään. Lä­hin­nä ne ker­to­vat, ai­na­kin mi­nun ta­pauk­ses­sa­ni, ky­vys­tä ope­tel­la ul­koa asi­oi­ta, jot­ka sit­ten ko­keen jäl­keen unoh­taa, tai ky­vys­tä se­lit­tää asi­at ai­na par­hain päin vaik­kei mi­tään osai­si­kaan. Kään­tö­puo­le­na, moni hy­vin­kin äly­käs ih­mi­nen saa kou­lus­sa ala-ar­voi­sia nu­me­roi­ta, kun kes­kit­ty­mis­ky­ky ja kiin­nos­tus ei­vät ker­ta kaik­ki­aan rii­tä sii­hen, et­tä is­tui­si hil­jaa pai­kal­laan kuu­si tun­tia päi­väs­sä ja kuun­te­li­si ope­tus­ta.

Toi­sek­seen­kin, mitä sit­ten vaik­ka kou­lu­me­nes­tys to­dis­tai­si­kin älyk­kyy­des­tä? Ei­kö ole vä­hä­sen louk­kaa­vaa eri alo­jen rau­tai­sia am­mat­ti­lai­sia koh­taan luo­ki­tel­la, mit­kä am­ma­tit so­pi­vat älyk­käil­le ja mit­kä taas vält­tä­vät vä­hem­män­kin väl­kyil­le? Us­kal­lan sa­noa, et­tä joka alal­la tar­vi­taan ih­mi­siä, joil­la on kiin­nos­tus­ta ja lah­jak­kuut­ta pa­neu­tua työ­hön­sä ja kek­siä kei­no­ja teh­dä sii­tä pa­rem­paa. Ei­kä älyk­kyy­des­tä­kään toi­saal­ta ole hyö­tyä, jos am­mat­ti ei vain ker­ta kaik­ki­aan kiin­nos­ta, vaan tun­tuu epä­so­pi­val­ta ja jopa ah­dis­ta­val­ta.

Keh­taan siis väit­tää, et­tä jo­kai­sen on syy­tä omien re­surs­sien­sa ra­jois­sa pyr­kiä koh­ti sel­lais­ta alaa tai am­mat­tia jon­ka ko­kee omak­seen, oli palk­ka­ta­so, su­ku­puo­li­ja­kau­ma tai vaa­dit­tu­jen opin­to­jen mää­rä mikä hy­vän­sä. Työs­tään naut­ti­va ja sii­hen kut­su­mus­ta tun­te­va ih­mi­nen te­kee hy­vää jäl­keä ja hyö­dyt­tää yh­teis­kun­taa alal­la kuin alal­la, ja ei­kö se ole lop­pu­jen lo­puk­si kaik­kein pa­ras lop­pu­tu­los? It­se en ai­na­kaan hai­kai­le pul­le­an palk­ka­pus­sin pe­rään, en­kä vä­li­tä sii­tä vaik­ka en saap­pais­sa­ni ja ta­lik­ko kou­ras­sa oli­si mi­kään nai­sel­li­suu­den ruu­miil­lis­tu­ma. Mi­nua ajaa halu teh­dä tois­ten ih­mis­ten (ja toki eläin­ten­kin) elä­mäs­tä pa­rem­paa, ei tar­ve to­dis­taa mi­tään lä­hei­sil­le­ni tai maa­il­mal­le, ja niin sen tu­li­si ol­la kaik­kien koh­dal­la. Ta­voi­tel­kaa siis omia unel­mi­an­ne, äl­kää vain täyt­tä­kö tois­ten vaa­ti­muk­sia!

Ota kantaa

Näköislehti

Instagram

Menovinkit

To 31.7. Yleisöopastus Terassitalolle

klo 15 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­ton in­fon eli Kui­vu­rin vie­res­sä ole­van pu­nai­sen ko­pin luo­ta Tal­lin­mä­el­lä (Se­pän­tie, Eu­ra). Mak­sul­li­nen. Järj. Eu­ran kun­ta ja Ala-Sa­ta­kun­nan op­paat.

To 31.7. Musiikkihetki

klo 12 Sä­ky­län kir­kos­sa (Ran­ta­tie 247). Sa­ta­kie­lien lau­lat­ta­jat. Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

To 31.7. Musiikkihetki

klo 18 Hon­ki­lah­den kir­kos­sa (Kir­ko­nah­teen­tie 7, Eu­ra). Järj. Eu­ran seu­ra­kun­ta.

To 31.7. Hei me lauletaan kylästä kylään -yhteislaulua

klo 18 Are­nal­la (Ran­ta­tie 1054, Sä­ky­lä). Järj. Län­nen ky­läyh­dis­tys.

Pe 1.8.–su 3.8. Lapin Löylypäivät

klo 17.30 al­ka­en per­jan­tai­na Pa­to­lam­men par­taal­la (Kirk­ko­tie 4, Rau­ma) muun mu­as­sa las­ten lii­ken­ne­kau­pun­ki, kau­pun­ki­ju­na­kier­rok­sia, Ad­re­na­li­na sekä Löy­ly­e­män­nän ja -isän­nän va­lin­ta. La klo 12 al­ka­en muun mu­as­sa las­ten ras­ti­ra­ta, Aar­ne Al­li­gaat­to­ri sekä Ir­win ja Ryy­sy­ran­ta -or­kes­te­ri. Sun­nun­tai­na muun mu­as­sa Työ­vik­sel­lä (Hin­ner­jo­en­tie 15, Rau­ma) puu­tar­ha­mes­sut ja pe­rä­kont­ti­kirp­pis su klo 10–15.

Pe 1.8. Virtaustila 2025 – Luonnotarten jokiperformanssi & Jukka Takalo

klo 20 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­ton Ali­sel­la kos­kel­la. Jo­ki­per­for­mans­sis­sa kon­sert­ti, muo­toi­lu, luon­to ja kan­san­pe­rin­teen vir­rat koh­taa­vat, kun Vee­ra Vuo­ren­pään / Vuur­ra­nin pu­ke­mat luon­not­ta­ret tans­si­vat kos­kes­sa Juk­ka Ta­ka­lon lau­lun ja soi­ton sii­vit­tä­mi­nä. Järj. Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­ton Kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­nen yh­dis­tys ry.

Pe 1.8.–la 2.8. Telttayö tai iltaleikit

klo 20 al­ka­en Pa­ne­li­an leik­ki­ken­täs­tä (Mä­ki­län­tie 10, Eu­ra) tu­lee yh­dek­si yök­si "lei­rin­tä­leik­ki­kent­tä", jos­sa saa lei­riy­tyä. Jos ha­lu­aa vain osal­lis­tua leik­kei­hin ja sa­tu­het­keen, on se mah­dol­lis­ta klo 20–21. Sää­va­raus, telt­ta­paik­ka va­rat­ta­va etu­kä­teen. Pai­kal­la myös puo­li­jouk­ku­e­telt­ta, jo­hon voi ma­joit­tua. Järj. Pa­ne­li­an Ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys ry.

La 2.8. Honkilahtipäivä

klo 12–14 Sa­lo­sen pi­ha­pii­ris­sä (Nu­ri­nan­tie 10, Eu­ra) paja ja tupa van­hoi­ne esi­nei­neen, Hur­meen pi­has­sa (Lel­lais­ten­tie 223) van­ho­ja kas­ve­ja ja ra­ken­nuk­sia. Klo 13–16 Mar­kus Vir­ta­sen hal­lil­la (Ylä­neen­tie 749) van­ho­ja ajo­neu­vo­ja, kir­kol­la van­haa esi­neis­töä (Kir­ko­nah­teen­tie 7), Hon­ki­lah­den kou­lul­la (Kos­ken­ky­län­rait­ti 15) Eu­ran Ka­ra­te­seu­ran his­to­ri­aa, Man­ni­lan ky­lä­tu­val­la (Ak­ko­lan­mä­en­tie 63) kah­vi­la, pomp­pu­lin­na ja lam­pai­ta, Mar­ja Re­ko­lan nos­tal­gi­a­na­ve­tas­sa (Man­ni­lan­rait­ti 89) vi­han­nes­myyn­tiä. Klo 15 luon­to­ras­tit Kos­ken­ky­län pu­ru­ra­dal­la (Kos­ken­ky­län­rait­ti 89). Klo 18 il­ta­har­taus Uh­ra­tus­sa (Uh­ra­tun­tie). Järj. Ku­tin ja Lel­lais­ten ky­läyh­dis­tyk­set.

La 2.8. Opastettu kävelykierros

klo 13 Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Tal­lin­mä­el­tä (Var­kau­den­mä­en­tie 1, Eu­ra). Mak­sul­li­nen. Järj. Ala-Sa­ta­kun­nan op­paat.

La 2.8. Pihakonsertti

klo 14 Hai­ko­sen pi­hal­la (San­ta­lan­tie 252, Sä­ky­lä). Järj. Ka­na­la­Sound.

Su 3.8. Reissu-Veikon sottiisi

klo 14 Ylä­neen ko­ti­seu­tu­mu­se­ol­la (Lii­san­tie 13, Pöy­tyä). Järj. Ylä­neen ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys.