Tästä blogista voi tulla hiukan tikkuja silmiin, mutta kirjoitan silti.

Ala­kou­lu­ai­ka­na­ni suk­set oli­vat lä­peen­sä oi­ke­aa suo­ma­lais­ta puu­ta, pari viik­koa sit­ten os­ta­ma­ni si­va­kat lä­hes ko­ko­naan hii­li­a­to­me­ja. Mitä tuos­ta koi­vuun ko­vas­ti miel­ty­nyt pre­si­den­tin rou­va­kin sa­noi­si.

En ihan tark­kaan muis­ta, min­kä ikäi­se­nä sain en­sim­mäi­set suk­se­ni. Se toki pa­laa mie­leen, et­tä ne oli­vat ko­ti­ky­län myl­lä­rin te­ke­mät. Hän oli oman toi­men ohel­la myös alu­een suk­si­mes­ta­ri, jon­ka mu­kaan hiih­ti­met oli ni­met­ty ris­ti­mä­ke­läi­sik­si. Ne oli­vat niin hie­not, et­tei uni mei­nan­nut il­lal­la tul­la sil­mään.

Tapio Iso-Tryykäri

Raa­ka­puu ei sa­not­ta­vas­ti luis­ta­nut ja suk­sen poh­jat piti ter­va­ta. Se­kään ei es­tä­nyt tie­tyn­lai­sen nuos­ka­lu­men tart­tu­mis­ta. Niin­pä al­la oli pa­him­mil­laan vii­den sen­tin lu­mi­paa­kut ja tal­luk­kail­la­kin oli­si hiih­tä­nyt ri­va­kam­min. Fluo­ri­voi­teis­ta ei näh­ty edes un­ta. Liuk­kaut­ta li­sät­tiin han­kaa­mal­la poh­jaan kynt­ti­lää. Si­nän­sä se ei ol­lut has­sum­pi jut­tu. Pa­ra­fii­niin ny­kyi­nen­kin suk­si­voi­te­lu pe­rus­tuu.

Koi­vu­suk­si kes­ti mel­kein mitä vaan, mut­ta oli sil­lä han­ka­lia omi­nai­suuk­sia. Ki­par­ret­tu kär­ki tup­pa­si oi­ke­ne­maan ja suk­si tök­ki pa­has­ti muh­ku­rai­sil­la la­duil­la. Suk­sen­kär­kiä tai­vu­tet­tiin pi­tä­mäl­lä nii­tä kie­hu­vas­sa ve­des­sä ja vään­tä­mäl­lä sen jäl­keen mut­kal­le vaik­ka sau­nan lau­tei­den ra­ois­sa. Jos­kus syn­tyi pien­tä kil­pai­lua ja joku on­ne­ton vään­si suk­sen­sa poik­ki.

Si­de­tyy­peis­sä kil­pai­li kol­me kou­lu­kun­taa: yyt, ro­tan­lou­kut ja voi­tot. Poi­ka­po­ru­kois­sa kiis­tel­tiin pa­rem­muu­des­ta. Y-si­det­tä ke­hut­tiin, voi­tot vään­si­vät ko­pot­tu­neen mo­non­poh­jan poik­ki. Ny­kyis­ten suk­si­si­tei­den tyyp­pi­ni­met ovat SSS, NNN ja Pro­link. Voi mi­ten tyl­siä.

Luo­va tuho koh­ta­si suk­si­maa­il­maa kan­sa­kou­lu­ai­koi­na­ni. Ai­ka ajoi ris­ti­mä­ke­läis­ten ohi, kun kou­lun sei­nus­tal­le il­mes­tyi­vät sä­le­suk­set. Pik­ku­pir­teis­sä kai­vet­tiin ku­vet­ta, kun nas­si­koi­den piti saa­da jär­vi­set tai lam­pi­set. Siis kuka nyt joil­la­kin koi­vu­suk­sil­la enää hiih­ti. Ei ku­kaan.

Kou­lu­a­jat oli­vat jo ta­ka­na, kun joku keh­ve­li kek­si tuo­da mark­ki­noil­le la­si­kui­tu­suk­set. Tho­mas Mag­nus­son lii­te­li la­si­kui­duil­la kar­kuun puu­suk­sil­la tah­kon­neel­ta Mie­taal­ta Fa­lu­nin MM-hiih­dois­sa 1974. Tie­tys­ti ruot­sa­lai­nen, ki­roi­li­vat suo­ma­lai­set penk­kiur­hei­li­jat.

Kai­ken uu­den ohel­la on sen­tään yk­si van­ha­kin kons­ti otet­tu käyt­töön. Esi­his­to­ri­al­li­si­na ai­koi­na esi-isäm­me kiin­nit­ti­vät toi­sen suk­sen poh­jaan eläi­men nah­kaa. Kar­va an­toi kal­huun kum­mas­ti pi­toa ja ly­lyl­le vauh­tia. Muu­ta­ma vuo­si sit­ten mark­ki­noil­le tul­leet kar­va­poh­ja­suk­set ovat ihan sel­väs­ti kal­hu­jen pe­ril­li­siä. Mul­lis­ta­va kek­sin­tö, kir­joit­ti sa­no­ma­leh­ti. Niin­kö­hän oli his­to­ria kir­joit­ta­jal­ta unoh­tu­nut?

Suu­ri pa­ra­dok­si on, et­tä vä­li­nei­den pa­ran­tu­es­sa lu­mi­o­lot ovat näil­lä seu­duin muut­tu­neet huo­nom­mik­si. En­nen oli lun­ta, pak­kas­ta ja pii­iit­kä tal­vi. Eu­ran hiu­kan epä­ta­sai­sel­le pu­ru­ra­dal­le saa­tiin lois­ta­vat baa­nat. Ja va­lot, sa­noi­si­vat teks­ta­rien laa­ti­jat. Ny­ky­ään saa ni­pin­na­pin fluo­rit poh­jiin en­nen kuin les­ken­leh­ti kuk­kii. Il­mas­ton­muu­tos näyt­tää vie­vän lo­put­kin hiih­to­mah­dol­li­suu­det. To­sin nii­den me­ne­tys lie­nee on­gel­mis­ta pie­nim­piä.

Hiihtäjätonttu toivottaa Hyvää Joulua!

Jos et­te ker­ro ke­nel­le­kään, voin pal­jas­taa hiih­tä­nee­ni tänä ”tal­ve­na” put­kes­sa. Muu­ta­ma tut­tu­ni on kyl­lä sa­no­nut, et­tei se mi­tään hiih­toa ole. Ei ole mai­se­mia, ei luon­non tun­nel­maa. No ei ole, se myön­net­tä­köön. Mai­se­mien si­jaan voi miet­tiä kai­ken­lai­sia asi­oi­ta, ku­ten vaik­ka blo­gin kir­joit­ta­mis­ta. Ja put­kes­sa on yk­si yli­ver­tai­nen puo­li. Hiih­to­len­kil­lä on mah­do­ton­ta ek­syä.