Pakon edessä tekee monenlaisia asioita. Kuten esimerkiksi tyhjentää autotallin. Urakka ei kuulu niihin miellyttävimpiin. Osa roinasta kun on saanut levätä rauhassa muutosta lähtien. Ja siitä on niin paljon aikaa, etten sitä kehtaa edes tähän kirjata.

Italialaista laatua viime vuosituhannelta. Kantolaukussa tarrakokoelmaa 1980-luvulta. Siellä näyttää olevan paikallislehdenkin vanha logo.

Pak­ko pa­mah­ti pääl­le, kun haa­la­ri­mies huu­te­li maan si­säl­tä: Minä suo­sit­te­len, et­tet tän­ne säi­li­öön enää öl­jyä ti­laa. Pa­rem­pi suun­ni­tel­la muu­ta rat­kai­sua.

Sa­mal­la kun eu­ro­las­ku­ri al­koi rak­sut­taa ta­lon­läm­mit­tä­jän pää­nu­pis­sa, mie­hel­lä maan al­la oli kui­ten­kin po­si­tii­vis­ta vies­tiä. Öl­jyn va­ras­toin­tiin tar­koi­tet­tu pönt­tö on vie­lä eh­jä, ei ole tip­paa­kaan va­lu­nut ym­pä­ris­töön. Jos oli­si, pu­hut­tai­siin ihan toi­sen­lai­sis­ta sum­mis­ta. Yö­u­net kar­kot­ta­via kau­hu­ker­to­muk­sia riit­tää. Jon­kun ta­lon al­le on va­lu­nut läm­mi­ty­söl­jyä ja saas­tu­nut maa on kai­vet­ta­va pois. Sa­mal­la on pu­ret­ta­va eh­kä koko talo. Aku-setä sa­noi­si täs­sä vai­hees­sa isoil­la kir­jai­mil­la KÄÄK.

Tar­kas­tus­fir­man käyn­nis­tä al­koi ta­pah­tu­ma­ket­ju, jo­hon yh­te­nä vai­hee­na si­säl­tyi au­to­tal­lin tyh­jen­nys. Kin­taat siis kä­teen ja hom­miin, joi­ta oli ihan riit­tä­väs­ti. En eh­kä ole ai­noa, jon­ka va­ras­to­ti­loi­hin on vuo­sien saa­tos­sa ker­ty­nyt ka­sa­päin ka­maa. On lis­taa, let­kun­pät­kää ja kui­vu­nut­ta mat­to­lii­maa. On pol­ku­pyö­rä, joka mie­li­ku­vi­tuk­ses­sa kun­nos­te­taan oi­vak­si me­no­pe­lik­si, mut­ta joka to­del­li­suu­des­sa on kor­jaus­kel­vo­ton raa­to. On las­ket­te­lu­suk­sia, joi­den kans­sa ei ret­roi­li­ja­kaan il­keä men­nä rin­tee­seen.

Nyt tun­teet pois, raa­ka peli käyt­töön ja pe­rä­kär­ry koh­ti ”Hal­lis­ta”. Ei­hän au­to­tal­lin sii­vous nyt sel­lais­ta tun­ne­vyö­ryä syn­ny­tä kuin vint­ti­kon­ma­ri­tus. Ei van­ha po­ra­ko­ne saa sa­maa ai­kaan kuin pik­ku­mie­hen hok­ka­rit.

Yk­si esi­ne kyl­lä­kin pa­laut­ti mie­leen vuo­det ai­na opis­ke­lu­a­jois­ta as­ti. Se oli siis­tis­ti kan­to­laa­tik­koon pa­kat­tu Oli­vet­ti-mat­ka­kir­joi­tus­ko­ne. Jos­tain syys­tä se on kul­ke­nut mu­ka­na Tyr­vääl­tä Tam­pe­reel­le ja ta­kai­sin Vam­ma­laan, Kei­ky­ään, Eu­raan, Päl­kä­neel­le ja niin edel­leen. Se on lai­te, jon­ka omis­ta­jan ny­ky­pol­vi si­joit­tai­si ko­nei­neen heti mu­se­oon. Ke­hi­tys ke­hit­tyy yhä kiih­ke­äm­min. Tal­lin pe­ru­koil­ta löy­ty­nyt peli kir­joit­tai­si moit­teet­to­mas­ti, jos hank­ki­si uu­den vä­ri­nau­han (siis min­kä, ky­syi­si nuo­ri­so jäl­leen). Sen si­jaan kol­me vuot­ta sit­ten os­tet­tu tie­to­ko­nee­ni al­kaa jo oi­ku­tel­la van­huut­taan.

Ai­ka pal­jon sitä van­hem­pa­na muis­taa nuo­ruu­des­taan. Oli­vet­ti tai­si pe­rä­ti joh­dat­taa tä­män blo­gis­tin pit­käl­le työ­u­ral­le. Sil­lä tah­kot­tiin en­sim­mäi­set leh­ti­ju­tut, kir­ja-ar­vos­te­lu­ja ja len­to­pal­lo­se­los­tuk­sia. Myö­hem­min me­tal­li­var­sien pääs­sä ole­vat kir­jai­met pää­si­vät muo­toi­le­maan opin­näyt­tei­tä. Sel­lai­sia kuin USAn vai­ku­tus La­ti­na­lai­sen Ame­ri­kan jour­na­lis­miin tai stra­te­gis­ten asei­den ra­joi­tus­neu­vot­te­lut Na­ton ja Var­so­van Lii­ton vä­lil­lä. Huh, lii­kut­tiin­pa sil­loin pie­nis­sä ku­vi­ois­sa.

Las­ket­te­lu­veh­keet läh­ti­vät jä­te­kes­kuk­seen, mut­ta Oli­ve­tin nos­tin hel­läs­ti ta­kai­sin hyl­lyl­le. Ei sitä iki­nä oi­ke­as­ti käy­te­tä, mut­ta voin ot­taa sen esiin ja sa­noa: Kat­to­kaas po­jat vaa­rin läp­pä­riä.