Mi­nul­la on mo­nia suo­sik­ki­pui­ta, mut­ta haa­pa on ylit­se mui­den. Rus­ka-ai­kaan haa­vat lois­ta­vat niin pu­nai­sen, orans­sin kuin kel­tai­sen sä­vyis­sä, mut­ta vä­ri­lois­toa riit­tää mar­ras­kuun har­mau­teen­kin: run­goil­la kas­vaa eri­vä­ri­siä jä­kä­liä, jois­ta tu­tuin lie­nee haa­van­kel­ta­jä­kä­lä. En­tä muis­tat­ko, mil­tä kuu­los­taa ke­sä­päi­vä­nä, kun haa­van leh­det vä­rä­jä­vät tuu­les­sa? Vas­taa­van­kal­tais­ta ka­hi­naa ei­vät pidä muut puut.

Haa­van ää­nek­kyys on usein käy­nyt sen koh­ta­lok­si, kun met­sä­no­mis­ta­jat ovat et­si­neet pois­tet­ta­via haa­po­ja met­sis­tään: met­sä­ta­lou­del­li­ses­ti met­sä­ta­lou­del­li­ses­ti vä­hä­ar­voisina pi­det­ty­jä pui­ta on käy­tet­ty lä­hin­nä sel­luk­si ja ener­gi­ak­si, jo­ten nii­tä on kaa­det­tu pois vie­mäs­tä elin­ti­laa ra­ha­puil­ta. Haa­pa pi­ru­lai­nen ei kui­ten­kaan sa­haa tot­te­le: kun ison haa­van kaa­taa, on sen pai­kal­la koh­ta sata ve­saa hei­lu­mas­sa. Niin­pä haa­po­ja hi­vu­te­taan en­sin hen­gil­tä kau­laa­mal­la run­gos­ta kuo­ri­ker­ros­ta pois.

Ra­ken­nus- ja veis­to­puu­na kau­niis­ti har­maan­tu­vaa haa­paa on osat­tu ar­vos­taa. Tot­ta on­kin, et­tä esi­mer­kik­si sau­nan lau­de­puu­na haa­pa on pa­ras. Väi­tän kui­ten­kin, et­tei­vät suu­ret haa­vat ole par­haim­mil­laan ta­ka­muk­sen al­la, vaan met­sis­sä kas­va­mas­sa. Siel­lä ne elät­tä­vät run­gol­laan val­ta­van mää­rän elä­mää, enem­män kuin mi­kään puu Suo­mes­sa. Run­goil­la ja run­gois­sa elä­vät hyön­tei­set tar­jo­a­vat ruo­kaa esi­mer­kik­si ti­koil­le ja tik­ko­jen haa­poi­hin ta­ko­mat ko­lot puo­les­taan pe­sä­paik­ko­ja muil­le lin­nuil­le ja esi­mer­kik­si lii­to-ora­vil­le.

Vii­me vuo­si­na haa­po­jen ar­vos­tus on kas­va­nut met­sä­te­ol­li­suu­des­sa­kin. Mik­si? Kos­ka nii­den jät­tä­mi­nen pys­tyyn on help­po tapa yl­lä­pi­tää pal­jon pu­hut­tua luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta. Niin­pä esi­mer­kik­si Met­sä Group lin­ja­si, et­tä sen te­ke­mis­sä puu­kau­pois­sa jä­re­ät, lä­pi­mi­tal­taan yli 40-sent­ti­set haa­vat, jä­te­tään ny­ky­ään met­siin. Toi­saal­ta on myös niin, et­tä mo­ni­la­ji­set met­sät ovat is­kun­kes­tä­vim­piä eri­lai­sia säi­den ja tu­ho­lais­ten ai­heut­ta­mia tu­ho­ja koh­taan.

No­pe­a­kas­vui­set haa­vat voi­vat hy­vis­sä, riit­tä­vän ra­vin­teik­kais­sa olo­suh­teis­sa kas­vaa to­del­li­sik­si jät­ti­läi­sik­si, joi­den sam­mal­peit­tei­set ty­vet muis­tut­ta­vat mam­mu­tin jal­ko­ja. On kui­ten­kin syy­tä muis­taa, et­tä jo­kai­nen suu­ri haa­pa on ol­lut jos­kus pie­ni tai­mi.