Koronakriisi on herättänyt minussa vanhan haaveen: haluan omakotitaloon asumaan. Syykin on selvä: nykyisessä kerros­ta­lo­a­sun­nossani ei ole edes parveketta, jossa nauttia kesästä.

Ta­lo­yh­ti­ön sau­na­kin on ol­lut sul­jet­tu­na poik­keus­lain no­jal­la.

Kyl­lä nyt kel­pai­si is­tus­kel­la oma­ko­ti­ta­lon puu­tar­has­sa ome­na­puun al­la ja mor­jes­tel­la naa­pu­reil­le riit­tä­väl­tä tur­va­e­täi­syy­del­tä. Tai mikä vie­lä pa­rem­paa: huu­to­e­täi­syy­del­lä ei oli­si naa­pu­rei­ta lain­kaan.

Siel­lä minä nyt is­tut­tai­sin pork­ka­naa pi­ha­kei­nun vie­reen ko­ti­va­rak­si. Gril­li läm­pi­äi­si kil­paa pi­ha­sau­nan kans­sa.

Oma­ko­ti­ta­lo on ol­lut haa­veis­sa­ni lap­ses­ta saak­ka. Se joh­tuu var­maan­kin sii­tä, et­tä olen asu­nut koko elä­mä­ni vuok­ra-asun­nois­sa: ker­ros­ta­lois­sa ja ri­vi­ta­lois­sa. Lap­se­na maal­la olin poik­keus­ta­paus, mut­ta kun muu­tin Tam­pe­reel­le lu­ki­oi­käi­se­nä, ti­lan­ne muut­tui: vuok­ral­la asu­mi­ses­ta ja ker­ros­ta­lois­ta tuli uu­si nor­maa­li. Opis­ke­lu­ai­koi­na se oli myös pa­ras vaih­to­eh­to joka suh­tees­sa.

Lä­him­mäk­si oma­ko­ti­ta­lo­a­su­mis­ta olen tois­tai­sek­si pääs­syt per­heem­me ke­sä­mö­kil­lä. Siel­lä­kin to­sin olen hei­lu­tel­lut va­sa­raa, la­pi­o­ta, kir­ves­tä ja si­vel­lin­tä vain apu­poi­ka­na. Hu­ma­nis­tin kou­lu­tuk­sel­la mi­tään va­sa­raa mo­ni­mut­kai­sem­paa työ­ka­lua tus­kin osai­sin käyt­tää­kään.

Ka­teel­li­se­na kui­ten­kin ajat­te­len sitä, mis­tä kai­kes­ta puu­has­te­lus­ta jään pait­si ker­ros­ta­lo­a­su­ja­na. Jos­sain mie­len so­pu­kois­sa ää­ni muis­tut­taa, et­tei oma­ko­ti­a­su­mi­nen pelk­kää au­voa ole ja ko­lan lyk­ki­mi­seen­kin kyl­läs­tyy, mut­ta vai­en­nan ää­net.

Mik­si sit­ten en ole hank­ki­nut oma­ko­ti­ta­loa? Tuol­la­han nii­tä oli­si myyn­nis­sä pil­vin pi­mein. Syi­tä on mon­ta, mut­ta tär­kein lie­nee se, et­tei elä­män­ti­lan­ne ole vie­lä mah­dol­lis­ta­nut si­tou­tu­mis­ta asun­to­lai­naan ja yh­teen paik­kaan. Vie­lä em­me myös­kään ole löy­tä­neet sitä hy­vä­kun­tois­ta sata vuot­ta van­haa man­sar­di­kat­tois­ta hir­si­ta­loa, joka si­jait­si­si luon­non­rau­hai­sal­la pai­kal­la jär­ven ran­nas­sa, lä­hel­lä pal­ve­lui­ta. Ja oli­si edul­li­nen, tie­tys­ti.

Sii­hen as­ti on tyy­dyt­tä­vä vä­li­ai­kais­rat­kai­suun: muu­tan vii­kon­lop­pu­na vuok­ral­le ri­vi­ta­loon. On siel­lä­kin sau­na ja pi­ha­maa­ta.