Viime perjantain Perjantai-ohjelmassa oli aiheena tarkkaa­vai­suus­häiriö ja keskit­ty­mi­son­gelmat. Jono ADHD-tutkimuksiin on kuulemma kasvanut viime aikoina. Puhutaan jopa kansantaudista. Ovatko ADHD ja muut aivotoiminnan poikkeavuudet sitten lisääntyneet oikeasti?

Oh­jel­mas­sa mu­ka­na ol­leen nuo­ri­so­lää­ke­tie­teen do­sent­ti Sil­ja Ko­so­lan mu­kaan lä­hes­kään kai­kil­la ei näin ole, vaan tut­ki­muk­siin ha­keu­tuu nyt moni sel­lai­nen­kin, jon­ka pää­a­si­al­li­se­na on­gel­ma­na ovat vää­rän­lai­set elä­män­ta­vat. Nämä taas ovat seu­raus­ta yh­teis­kun­nas­sa val­lit­se­vas­ta elä­män­tyy­lis­tä.

– Hö­sö­tys­tä ja pö­sö­tys­tä, me­se­tys­tä ja tsät­tää­mis­tä, tie­to­tul­vaa, lu­et­te­li Ko­so­la esi­merk­ke­jä ny­ky­päi­väs­tä.

Lis­ta jat­kuu: lii­an vä­hän un­ta, lii­an vä­hän lii­kun­taa, lii­an pal­jon kaik­kea, mitä yri­te­tään teh­dä yh­tä ai­kaa. Ai­vot ei­vät täl­lais­ta kes­tä.

Esi­mer­kik­si yö­u­nen mää­rä on las­ke­nut 2000-lu­vul­la sel­väs­ti. Ko­so­lan mu­kaan uni on ai­vo­jen tär­keä ”pe­suoh­jel­ma”. Läh­tö uu­teen aa­muun ja päi­vän haas­tei­siin su­juu, kun ai­vot ovat yön ai­ka­na puh­dis­tu­neet.

Kun elämässä on liikaa hösötystä ja pösötystä, ajatukset sinkoilevat päässä kuin pingispallo ja keskittyminen kärsii.

Tuija Helander

Kes­kit­ty­mis­häi­ri­ös­tä ei­vät kär­si ai­no­as­taan nuo­ret, vaan tämä on tut­tu il­miö mo­nil­le työ­e­lä­mäs­sä mu­ka­na ole­vil­le sa­moin kuin sii­tä jo pois jää­neil­le­kin.

Omat­kin aja­tuk­set har­hai­le­vat. Vä­lil­lä niin, et­tä ajan ihan konk­reet­ti­ses­ti­kin har­haan. Olin tois­sa­vii­kon­lop­pu­na me­nos­sa maa­jouk­ku­e­lei­ril­le Pa­ju­lah­teen. Mat­kal­la pää­tin, et­ten me­ne­kään täl­lä ker­taa kah­vil­le Fors­san Au­to­kei­taal­le, vaan erää­seen pik­ku­kah­vi­laan Ci­ty­mar­ke­tin ja Pris­man ta­ka­na. Mie­leen ei tul­lut, et­tä Hä­meen­lin­nan–Rii­hi­mä­en-tiel­le kään­ny­tään jo pal­jon tätä en­nen. Her­kul­li­sen kor­va­puus­ti­kaf­feen sii­vit­tä­mä­nä kaa­sut­te­lin tyy­ty­väi­se­nä koh­ti Hel­sin­kiä, kun­nes yht’äk­kiä ta­ju­sin et­tä olen aja­nut ohi! Kark­ki­las­ta pää­sin on­nek­si kään­ty­mään poh­joi­seen, Vih­ti­jär­ven, Hy­vin­kään ja Mänt­sä­län kaut­ta Pa­ju­lah­teen. On­nek­si Suo­mi on pie­ni maa ja yli­mää­räis­tä mat­kaa tuli vain 30 ki­lo­met­riä.

Vii­me ai­koi­na aja­tus­ten har­hau­tu­mi­nen ja unoh­te­lut ovat li­sään­ty­neet niin, et­tä jos oli­sin ak­tii­vi­ses­ti työ­e­lä­mäs­sä, te­hok­kuus­lu­ku­ni oli­si var­maan pu­nai­sel­la. Mi­kään asia ei enää suju suo­raan. Jopa niin­kin yk­sin­ker­tai­nen asia kuin kah­vin­keit­to tak­ku­aa: mil­loin unoh­tuu vesi, mil­loin pöö­nät, mil­loin na­pin pai­na­mi­nen. On­nek­si la­si­kan­nua en sen­tään ole (pit­kään ai­kaan) unoh­ta­nut. Erää­nä aa­mu­na mies to­te­si häm­mäs­ty­nee­nä keit­ti­öön tul­les­saan: ”Oho, su­jui­ko tä­nään kaik­ki ker­ral­la?” kun kah­vin­kei­tin ro­his­te­li vii­mei­siä tip­po­ja.

Nuo­rem­pa­na jon­kin sor­tin mul­ti­tas­king eli use­an asi­an te­ke­mi­nen yh­tä ai­kaa on­nis­tui. Enää ei. Usein käy jopa niin, et­tä olen me­nos­sa te­ke­mään vain yh­tä asi­aa, mut­ta pää­dyn te­ke­mään nel­jää muu­ta ja se var­si­nai­nen jää te­ke­mät­tä. Sa­mo­ja on­gel­mia näyt­tää ole­van muil­la­kin. Ikä­to­ve­ri ker­toi läh­te­neen­sä kaup­paan ha­ke­maan keit­to­vi­han­nek­sia ja pa­lan­neen­sa ko­tiin kas­si täyn­nä ta­va­raa, mut­ta il­man keit­to­vi­han­nek­sia.

Onks kukaan nähny mun silmälaseja?

Tuija Helander

Mon­ta mi­nuut­tia päi­väs­sä me­nee myös sil­mä­la­sien, avain­ten tai kau­ko­sää­ti­men ha­ke­mi­seen tai sen tar­kis­ta­mi­seen tu­li­ko ovi luk­koon ja on­ko kah­vin­kei­tin pois pääl­tä. Mo­nes­ti käy niin­kin, et­tä et­sin kän­nyk­kä kä­des­sä kän­nyk­kää tai sil­mä­la­sit pääs­sä sil­mä­la­se­ja.

On help­po syyt­tää ikää tai hyl­jin­nä­nes­to­lääk­kei­tä, tai vaik­ka­pa so­mea, ja var­mas­ti niil­lä kai­kil­la on­kin oma osuu­ten­sa. Olen myös pe­län­nyt al­ka­vaa muis­ti­sai­raut­ta. Tä­hän koh­taan mies muis­taa ai­na ot­taa esiin nuo­ruu­den ys­tä­vä­ni to­kai­sun: Tui­ja, tom­mo­ne sä olet ol­lu ain!

Tom­mo­ne tai täm­mö­ne, eh­kä Ko­so­lan pu­heis­ta pi­tää kui­ten­kin ot­taa vaa­ri. Vä­hem­män hö­sö­tys­tä ja pö­sö­tys­tä, pa­rem­pi huo­li syö­mi­sis­tä ja nuk­ku­mi­sis­ta. Liik­ku­mi­nen kyl­lä su­juu.