Olem­me käy­neet val­men­net­ta­va­ni Vil­ma Pe­ren kans­sa har­joit­te­le­mas­sa Hon­ka­lan ken­täl­lä Sä­ky­läs­sä use­am­pa­na ke­sä­nä. Nyt huo­ma­sim­me pet­ty­myk­sek­sem­me, et­tä ra­taa ei ole la­nat­tu ja rik­ka­ruo­hot ovat val­taa­mas­sa sitä ko­vaa vauh­tia.

Mi­nul­le tuli hätä Hon­ka­lan puo­les­ta. Ei tuon hie­nom­paa ylei­sur­hei­lu­kent­tää voi ol­la­kaan: jär­ven ran­nal­la män­ty­pui­den suo­jaa­man rin­teen ala­puo­lel­la. Ken­tän ylä­puo­lel­la on juu­ri kun­nos­tet­tu hie­no Hon­ka­lan seu­ra­ta­lo, jo­ten ken­tän kun­nos­ta­mi­nen sa­maan sys­syyn so­pi­si hy­vin, sa­maan his­to­ri­al­li­seen kult­tuu­ri­mai­se­maan kun kuu­luu.

Honkalan kenttä kesäkuussa 2023.

Tuija Helander

Näi­tä van­ho­ja tii­li- ja hii­li­murs­ka­kent­tiä, kan­sal­lis­ta kult­tuu­ri­mai­se­maa, al­kaa ol­la enää har­vak­sel­taan Suo­mes­sa, sil­lä lä­hes kaik­ki on joko uu­sit­tu muo­vi­pin­noit­teil­la tai kor­vat­tu ko­ko­naan uu­sil­la ken­til­lä 1970-lu­vul­ta läh­tien. Vä­li­vai­hees­sa oli ns. ku­mi­as­falt­ti­kent­tiä, jois­ta kumi Suo­men sää­o­lois­sa mu­re­ni muu­ta­mas­sa vuo­des­sa teh­den ken­tät as­falt­ti­ra­doik­si. Niis­tä sai moni jal­ka­vai­va al­kun­sa. It­se­kin kär­sin kroo­ni­ses­ta pe­nik­ka­tau­dis­ta ja sää­ri­luun ra­si­tus­mur­tu­mis­ta tuol­loin.

Oli­si hyvä, jos jo­kai­sel­ta paik­ka­kun­nal­ta vie­lä yk­si murs­ka­kent­tä löy­tyi­si. Hiek­ka­poh­ja on ja­loil­le huo­mat­ta­vas­ti ys­tä­väl­li­sem­pi alus­ta kuin muo­vi­pin­noi­te ja so­pii hy­vin mää­rä­har­joit­te­luun ja oli­si tur­val­li­sem­pi myös vart­tu­neem­man väen ni­ve­lil­le. Tu­rus­sa on Kuu­vuo­ren kent­tä (jol­la it­se­kin tree­na­sin 1980-lu­vul­la), Tam­pe­reen suun­nal­la Pirk­ka­lan kent­tä ja Hel­sin­gis­sä Pirk­ko­la. Ala­sa­ta­kun­nan seu­dul­la on Hon­ka­lan li­säk­si jäl­jel­lä Kiu­kais­ten kent­tä. Naa­pu­rim­me La­pin ken­täs­tä ja sen kun­nos­ta mi­nul­la ei ole tar­kem­paa tie­toa.

Nuo­ruu­des­sa pal­jon kil­pai­le­mil­la­ni Köy­li­ön Lal­lin­ta­lon ken­täl­lä re­hot­taa ruo­ho sa­moin kuin Kot­kas­ten­nie­men (nyk. Iso-Vim­man) ken­täl­lä, jon­ne on teh­ty sen­tään heit­to­rin­ki il­mei­ses­ti Sä­ky­län mou­ka­rin­heit­tä­jiä aja­tel­len. Kent­tä on myös mai­se­mal­li­ses­ti tun­nel­mal­li­nen: ym­pä­ril­lä ko­ho­a­vat iki­hon­gat ja taus­tal­la siin­tää Py­hä­jär­vi. Lal­lin­ta­lon ken­tän kat­so­mon ki­vi­pen­kit kas­va­vat koi­vua, mut­ta Iso-Vim­man ken­tän kat­so­mon har­maan­tu­neet lan­kut kes­tä­vät vie­lä hy­vin is­tu­mis­ta. Niil­le on mu­ka­va py­säh­tyä syö­mään eväi­tä pyö­rä­ret­kel­lä.

Lallintalon edustalla oleva kenttä on täysin ruohottunut, katsomon kivipenkit ovat kaatumaisillaan ja männyt ja koivut rehottavat.

Tuija Helander

Iso-Vimman kenttä kesällä 2023. Rata on jäänyt ruohokentän alle, mutta katsomon penkit kantavat yhä ja viereen on tehty heittorinki.

Tuija Helander

Moni Suo­men ylei­sur­hei­lu­ken­tis­tä si­jait­see ve­den lä­hei­syy­des­sä. Mie­leen tu­lee mm. Ylö­jär­ven, Jäm­sän ja Kuo­pi­on ken­tät, joi­ta on myös Suo­men kau­neim­mik­si ke­hut­tu.

Kun 40 vuot­ta sit­ten hai­kai­lin Eu­raan uut­ta tar­tan-ra­taa, nyt hai­kai­len van­ho­ja hii­li- ja tii­li­murs­ka­ra­to­ja. Van­hem­pa­na kat­soo maa­il­maa eri­lai­sin sil­min kuin kak­si­kymp­pi­se­nä, jol­loin kaik­ki van­ha oli ”tyh­mää, tyl­sää ja huo­noa” ja mie­li hai­kai­li uu­den ja mo­der­nin pe­rään. Nyt on päin­vas­toin: uu­si ei enää vie­hä­tä ja van­han ar­von ym­mär­tää ihan eri lail­la. Oli­si hyvä, et­tä jäl­ki­pol­vil­le jäi­si jon­kin­lai­nen kä­si­tys sii­tä mis­tä on tul­tu ja mi­ten on elet­ty.

Hinnerjoen kentällä olen kaivanut sadan metrin lähtökuoppia joskus 1960-luvun lopulla. Entisen hiilimurskan tilalla on nyt soraa, mutta kenttä on edelleen käytössä.

Tuija Helander

Näis­sä miet­teis­sä mie­lee­ni on tul­lut, et­tä kun van­ho­ja ra­ken­nuk­si­a­kin mu­se­oi­daan, mik­sei mu­se­oi­tai­si myös van­hat ur­hei­lu­ken­tät murs­ka­ra­toi­neen. Kun­nos­ta­mi­sen jäl­keen nii­den yl­lä­pi­tä­mi­sen ei luu­li­si lii­kaa vaa­ti­van, la­naus ja kes­ki­nur­men leik­kuu muu­ta­man ker­ran ke­säs­sä. Ken­til­lä voi­si jär­jes­tää ta­pah­tu­mia, jois­sa lap­set, van­hem­mat ja iso­van­hem­mat voi­si­vat osal­lis­tua yh­des­sä esi­mer­kik­si van­han ajan kol­mi­ot­te­luun la­jei­na 60 met­riä, vauh­di­ton pi­tuus ja kuu­la. Näin saa­tai­siin ylei­sur­hei­luun jo­tain uut­ta ja van­haa yh­tä ai­kaa, su­ku­pol­vet kes­ke­nään ken­täl­le ki­saa­maan. Aloit­taa voi­tai­siin vaik­ka­pa Hon­ka­las­ta.