Presidentti Sauli Niinistö piti viimeisen uudenvuoden puheensa kansakunnan isänä. Tapansa mukaan hän puheli viisaita niin maailman menosta kuin koto-Suomenkin tilasta. Viimeksi mainittuun liittyen minulle jäi mieleen kolme perusasiaa, joita presidentti kaipasi tulevan pärjäämisemme lähtökohdaksi: lukeminen, laskeminen ja liikunta.

Pisa-tut­ki­muk­sis­ta on ko­hut­tu vii­me ai­koi­na. Suo­men nuo­ri­so on tul­lut ry­ti­näl­lä alas kär­ki­si­joil­ta lä­hes kai­kis­sa ai­neis­sa 2000-lu­vun alun hui­pun jäl­keen. Eri­tyi­sen huo­lis­saan on ol­tu lu­ke­mi­sen ja lu­ku­tai­don vä­he­ne­mi­ses­tä. Äly­lait­teet ja elekt­ro­ni­set pe­lit ovat tuo­neet no­pe­a­tem­poi­suu­den ja le­vot­to­muu­den nuor­ten elä­mään. Vain har­va malt­taa enää is­tah­taa alas lu­ke­maan kir­jaa. Opet­ta­jat sa­no­vat, et­tä mo­nel­le jo si­vun mit­tai­nen teks­ti ai­heut­taa tus­kan voih­kai­su­ja. Pe­rä­ti 14 pro­sen­til­la suo­ma­lais­nuo­ris­ta on riit­tä­mä­tön lu­ku­tai­to ar­jes­sa sel­vi­ä­mi­sen kan­nal­ta.

Pärjäämisen perusta 1: Lukeminen. Kuvassa Lasten oma Aapinen vuodelta 1967, joka löytyy oman kirjahyllyn nostalgia-osastolta.

Tuija Helander

Kir­ja it­ses­sään­kin on ko­ke­nut val­ta­van inf­laa­ti­on. Vie­lä mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni kir­jat oli­vat luk­sus­ta­va­roi­ta, jot­ka ko­ris­ti­vat vain har­vo­jen hyl­ly­jä. Meil­lä ko­to­na kir­ja­hyl­lys­tä löy­tyi mm. Com­bi-tie­to­kir­ja­sar­ja, Eläin­kir­jat, Suu­ri Olym­pi­a­kir­ja, Tun­te­ma­ton so­ti­las, Pää­ta­lo­ja ja äi­din pu­na­sel­käi­nen klas­sik­ko­sar­ja Aus­te­nis­ta Tols­toi­hin. Kun ko­ti­ta­lom­me ir­tai­mis­toi­neen huu­to­kau­pat­tiin, pe­las­tin tär­keim­mät te­ok­set omaan hyl­lyy­ni. Ny­ky­ään­hän jäl­ki­pol­vet heit­tä­vät su­rut­ta kaa­to­pai­kan kuor­maan van­hem­pien­sa kir­ja-aar­teet. Mi­nua se hir­vit­tää.

On­nek­si meil­lä on kir­jas­tot, jois­sa kir­jat ja lu­ke­mi­nen ovat kaik­kien ulot­tu­vil­la. Toi­vot­ta­vas­ti kir­jas­tot myös py­sy­vät. Nii­den ase­maa ei pidä mis­sään ni­mes­sä hei­ken­tää, päin­vas­toin! Lap­set pi­täi­si to­tut­taa kir­jas­ton käyt­tä­jik­si jo taa­pe­roi­na.

Nuo­re­na olin it­se­kin kir­jas­ton va­ki­oa­si­a­kas. Muis­tan elä­väs­ti, kun eka­luok­ka­lai­se­na sain yl­pey­des­tä uh­ku­en ha­kea oman kir­jas­to­kort­ti­ni. Hain sen tyt­tö­ta­loil­la si­jain­nees­ta Kaut­tu­an kir­jas­tos­ta, jon­ka hyl­lys­tä poi­min en­sim­mäi­se­nä lai­na­na­ni Adal­mii­nan hel­men.

Ai­kui­se­na pys­tyin jo it­se­kin os­ta­maan kir­jo­ja ja omal­le lap­sel­le han­kin nii­tä hyl­ly­kau­pal­la. Lii­tyim­me Las­ten par­haat kir­jat –ker­hoon ja olim­me sään­nöl­li­siä asi­ak­kai­ta myös kir­ja­kau­pois­sa. Kir­jo­jen lu­ke­mi­nen oli­kin yk­si van­hem­muu­den mu­ka­vim­pia puu­hia, ja näyt­ti se ole­van mie­lui­saa myös lap­sel­le.

Ny­ky­ään haen kir­ja­ni taas kir­jas­tos­ta, sil­lä mi­nua su­ret­taa aja­tus sii­tä, et­tä os­ta­ma­ni kir­jat pää­tyi­si­vät jos­kus jä­te­la­val­le. Pään­vai­vaa ai­heut­ta­vat jo hank­ki­ma­ni kir­jat: min­ne tai kel­le ne ”tes­ta­ment­taan”? Myös kaik­ki las­ten­kir­jat odot­ta­vat toi­veik­kai­na pe­rä­huo­neen ko­me­ros­sa tu­le­via lu­ki­joi­taan.

En­täs sit­ten se las­ke­mi­nen eli ma­te­ma­tiik­ka. Täl­lä­kin sa­ral­la ol­laan tul­tu alas ko­vaa vauh­tia. En tie­dä mi­ten kou­lus­sa ny­ky­ään ope­te­taan esi­mer­kik­si pro­sent­ti­las­kut, mut­ta Eu­ran yh­teis­kou­lun ma­ti­kan opet­ta­jan Jark­ko Lai­ni­on opit ovat jää­neet hy­vin pää­hän. (Mai­ni­tul­ta opet­ta­jal­ta on jää­nyt mon­ta muu­ta­kin vii­saut­ta mie­leen ku­ten ke­mi­an tun­nin oh­je ”en­sin vesi, sit­ten hap­po, muu­ten tu­lee kä­teen rak­ko”.)

Olen huo­man­nut pro­sent­ti­las­kun ole­van ny­ky­nuo­ril­le vai­ke­am­paa. Ovat­ko me­ne­tel­mät vai­ke­am­min ta­jut­ta­via, vai on­ko ope­tet­ta­vaa asi­aa niin pal­jon, et­tei asi­oi­hin pe­reh­dy­tä tar­peek­si pe­rus­teel­li­ses­ti? Toi­saal­ta tun­tuu, et­tä kou­lu­lai­sil­le ope­te­taan pal­jon mo­ni­mut­kai­sem­pi­a­kin jut­tu­ja kuin meil­le boo­me­reil­le. Osa nuo­ris­ta osaa­kin vaik­ka mitä, mut­ta toi­sil­ta ovat pe­rus­teet­kin hu­kas­sa. Tämä lie­nee sitä pal­jon pu­hut­tua po­la­ri­soi­tu­mis­ta.

Pärjäämisen perusta 2: Laskeminen. Kuvassa joukko-oppia 1970-luvun alusta.

Kuvakaappaus verkosta

Ei en­nen van­haan kaik­ki ol­lut jär­ke­vää ja hy­vää. Mie­lee­ni tu­lee esi­mer­kik­si jouk­ko-op­pi, jos­sa piir­rel­tiin ym­py­röi­tä ja nii­den si­sään ne­li­öi­tä ja kol­mi­oi­ta. Niis­tä teh­tiin sit­ten uni­o­nei­ta (U-merk­ki) ja lei­kat­tiin al­ki­oi­ta (U-merk­ki alas­päin). Tämä oli muo­dis­sa 1970-lu­vun al­ku­puo­lel­la siir­ty­es­sä­ni kan­sa­kou­lus­ta op­pi-, sit­tem­min pe­rus­kou­luun, ja muo­ti­oi­kuk­si se sit­ten jäi­kin, on­nek­si. Mitä lie ol­lut lah­den toi­sel­ta puo­lel­ta tul­lut­ta ”mo­der­nia” aa­tet­ta, ke­hi­tys­tä ke­hi­tyk­sen vuok­si.

Mo­der­nia tai ei, pre­si­dent­ti Nii­nis­tö on sii­nä ai­van oi­ke­as­sa, et­tä pe­ru­sa­si­at on saa­ta­va kun­toon en­nen kuin voi­daan kor­ke­am­mal­le täh­dä­tä, ja kou­lu­tuk­sen ta­son ta­kaa­mi­sek­si tu­le­vai­suu­des­sa on mu­ka­na pi­det­tä­vä muut­kin kuin vain lah­jak­kaat poik­keu­syk­si­löt.

Lo­puk­si pää­sem­me sii­hen vii­mei­seen äl­lään eli lii­kun­taan, jos­ta olen täl­lä­kin pals­tal­la paa­san­nut enem­män kuin tar­peek­si. Ei­kä se asia sa­nois­ta mik­si­kään tule. Sii­nä ei au­ta mi­kään muu kuin teot: ylös, ulos ja len­kil­le!