Blogi
Tuija
 
Helander
Olen keuhkosiirron saanut entinen huippu-urheilija, nykyinen kuntoilija ja valmentaja, jolle hengittäminen ja hengästyminen ovat jokapäiväisiä ilonaiheita. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta, jonka oppeja käytän mieluummin raittiin ilman ja liikunnan kuin hammastahnan kaupitteluun. Blogini aiheet liittyvät useimmiten liikuntaan, urheiluun ja terveyteen. Entisenä nuorena (60 vuotta) saatan peilata myös asioihin ”ennen vanhaan”.
7.1.2024 14.20

Entisen nuoren nurkka: Presidentin kolme ällää

Pärjäämisen perusta 3: Liikunta. Kuvassa Kauttuan koululaisia lähdössä hiihtämään helmikuussa 2011.

Pärjäämisen perusta 3: Liikunta. Kuvassa Kauttuan koululaisia lähdössä hiihtämään helmikuussa 2011.

Tuija Helander

Presidentti Sauli Niinistö piti viimeisen uudenvuoden puheensa kansakunnan isänä. Tapansa mukaan hän puheli viisaita niin maailman menosta kuin koto-Suomenkin tilasta. Viimeksi mainittuun liittyen minulle jäi mieleen kolme perusasiaa, joita presidentti kaipasi tulevan pärjäämisemme lähtökohdaksi: lukeminen, laskeminen ja liikunta.

Pisa-tut­ki­muk­sis­ta on ko­hut­tu vii­me ai­koi­na. Suo­men nuo­ri­so on tul­lut ry­ti­näl­lä alas kär­ki­si­joil­ta lä­hes kai­kis­sa ai­neis­sa 2000-lu­vun alun hui­pun jäl­keen. Eri­tyi­sen huo­lis­saan on ol­tu lu­ke­mi­sen ja lu­ku­tai­don vä­he­ne­mi­ses­tä. Äly­lait­teet ja elekt­ro­ni­set pe­lit ovat tuo­neet no­pe­a­tem­poi­suu­den ja le­vot­to­muu­den nuor­ten elä­mään. Vain har­va malt­taa enää is­tah­taa alas lu­ke­maan kir­jaa. Opet­ta­jat sa­no­vat, et­tä mo­nel­le jo si­vun mit­tai­nen teks­ti ai­heut­taa tus­kan voih­kai­su­ja. Pe­rä­ti 14 pro­sen­til­la suo­ma­lais­nuo­ris­ta on riit­tä­mä­tön lu­ku­tai­to ar­jes­sa sel­vi­ä­mi­sen kan­nal­ta.

Pärjäämisen perusta 1: Lukeminen. Kuvassa Lasten oma Aapinen vuodelta 1967, joka löytyy oman kirjahyllyn nostalgia-osastolta.

Pärjäämisen perusta 1: Lukeminen. Kuvassa Lasten oma Aapinen vuodelta 1967, joka löytyy oman kirjahyllyn nostalgia-osastolta.

Tuija Helander

Kir­ja it­ses­sään­kin on ko­ke­nut val­ta­van inf­laa­ti­on. Vie­lä mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni kir­jat oli­vat luk­sus­ta­va­roi­ta, jot­ka ko­ris­ti­vat vain har­vo­jen hyl­ly­jä. Meil­lä ko­to­na kir­ja­hyl­lys­tä löy­tyi mm. Com­bi-tie­to­kir­ja­sar­ja, Eläin­kir­jat, Suu­ri Olym­pi­a­kir­ja, Tun­te­ma­ton so­ti­las, Pää­ta­lo­ja ja äi­din pu­na­sel­käi­nen klas­sik­ko­sar­ja Aus­te­nis­ta Tols­toi­hin. Kun ko­ti­ta­lom­me ir­tai­mis­toi­neen huu­to­kau­pat­tiin, pe­las­tin tär­keim­mät te­ok­set omaan hyl­lyy­ni. Ny­ky­ään­hän jäl­ki­pol­vet heit­tä­vät su­rut­ta kaa­to­pai­kan kuor­maan van­hem­pien­sa kir­ja-aar­teet. Mi­nua se hir­vit­tää.

On­nek­si meil­lä on kir­jas­tot, jois­sa kir­jat ja lu­ke­mi­nen ovat kaik­kien ulot­tu­vil­la. Toi­vot­ta­vas­ti kir­jas­tot myös py­sy­vät. Nii­den ase­maa ei pidä mis­sään ni­mes­sä hei­ken­tää, päin­vas­toin! Lap­set pi­täi­si to­tut­taa kir­jas­ton käyt­tä­jik­si jo taa­pe­roi­na.

Nuo­re­na olin it­se­kin kir­jas­ton va­ki­oa­si­a­kas. Muis­tan elä­väs­ti, kun eka­luok­ka­lai­se­na sain yl­pey­des­tä uh­ku­en ha­kea oman kir­jas­to­kort­ti­ni. Hain sen tyt­tö­ta­loil­la si­jain­nees­ta Kaut­tu­an kir­jas­tos­ta, jon­ka hyl­lys­tä poi­min en­sim­mäi­se­nä lai­na­na­ni Adal­mii­nan hel­men.

Ai­kui­se­na pys­tyin jo it­se­kin os­ta­maan kir­jo­ja ja omal­le lap­sel­le han­kin nii­tä hyl­ly­kau­pal­la. Lii­tyim­me Las­ten par­haat kir­jat –ker­hoon ja olim­me sään­nöl­li­siä asi­ak­kai­ta myös kir­ja­kau­pois­sa. Kir­jo­jen lu­ke­mi­nen oli­kin yk­si van­hem­muu­den mu­ka­vim­pia puu­hia, ja näyt­ti se ole­van mie­lui­saa myös lap­sel­le.

Ny­ky­ään haen kir­ja­ni taas kir­jas­tos­ta, sil­lä mi­nua su­ret­taa aja­tus sii­tä, et­tä os­ta­ma­ni kir­jat pää­tyi­si­vät jos­kus jä­te­la­val­le. Pään­vai­vaa ai­heut­ta­vat jo hank­ki­ma­ni kir­jat: min­ne tai kel­le ne ”tes­ta­ment­taan”? Myös kaik­ki las­ten­kir­jat odot­ta­vat toi­veik­kai­na pe­rä­huo­neen ko­me­ros­sa tu­le­via lu­ki­joi­taan.

En­täs sit­ten se las­ke­mi­nen eli ma­te­ma­tiik­ka. Täl­lä­kin sa­ral­la ol­laan tul­tu alas ko­vaa vauh­tia. En tie­dä mi­ten kou­lus­sa ny­ky­ään ope­te­taan esi­mer­kik­si pro­sent­ti­las­kut, mut­ta Eu­ran yh­teis­kou­lun ma­ti­kan opet­ta­jan Jark­ko Lai­ni­on opit ovat jää­neet hy­vin pää­hän. (Mai­ni­tul­ta opet­ta­jal­ta on jää­nyt mon­ta muu­ta­kin vii­saut­ta mie­leen ku­ten ke­mi­an tun­nin oh­je ”en­sin vesi, sit­ten hap­po, muu­ten tu­lee kä­teen rak­ko”.)

Olen huo­man­nut pro­sent­ti­las­kun ole­van ny­ky­nuo­ril­le vai­ke­am­paa. Ovat­ko me­ne­tel­mät vai­ke­am­min ta­jut­ta­via, vai on­ko ope­tet­ta­vaa asi­aa niin pal­jon, et­tei asi­oi­hin pe­reh­dy­tä tar­peek­si pe­rus­teel­li­ses­ti? Toi­saal­ta tun­tuu, et­tä kou­lu­lai­sil­le ope­te­taan pal­jon mo­ni­mut­kai­sem­pi­a­kin jut­tu­ja kuin meil­le boo­me­reil­le. Osa nuo­ris­ta osaa­kin vaik­ka mitä, mut­ta toi­sil­ta ovat pe­rus­teet­kin hu­kas­sa. Tämä lie­nee sitä pal­jon pu­hut­tua po­la­ri­soi­tu­mis­ta.

Pärjäämisen perusta 2: Laskeminen. Kuvassa joukko-oppia 1970-luvun alusta.

Pärjäämisen perusta 2: Laskeminen. Kuvassa joukko-oppia 1970-luvun alusta.

Kuvakaappaus verkosta

Ei en­nen van­haan kaik­ki ol­lut jär­ke­vää ja hy­vää. Mie­lee­ni tu­lee esi­mer­kik­si jouk­ko-op­pi, jos­sa piir­rel­tiin ym­py­röi­tä ja nii­den si­sään ne­li­öi­tä ja kol­mi­oi­ta. Niis­tä teh­tiin sit­ten uni­o­nei­ta (U-merk­ki) ja lei­kat­tiin al­ki­oi­ta (U-merk­ki alas­päin). Tämä oli muo­dis­sa 1970-lu­vun al­ku­puo­lel­la siir­ty­es­sä­ni kan­sa­kou­lus­ta op­pi-, sit­tem­min pe­rus­kou­luun, ja muo­ti­oi­kuk­si se sit­ten jäi­kin, on­nek­si. Mitä lie ol­lut lah­den toi­sel­ta puo­lel­ta tul­lut­ta ”mo­der­nia” aa­tet­ta, ke­hi­tys­tä ke­hi­tyk­sen vuok­si.

Mo­der­nia tai ei, pre­si­dent­ti Nii­nis­tö on sii­nä ai­van oi­ke­as­sa, et­tä pe­ru­sa­si­at on saa­ta­va kun­toon en­nen kuin voi­daan kor­ke­am­mal­le täh­dä­tä, ja kou­lu­tuk­sen ta­son ta­kaa­mi­sek­si tu­le­vai­suu­des­sa on mu­ka­na pi­det­tä­vä muut­kin kuin vain lah­jak­kaat poik­keu­syk­si­löt.

Lo­puk­si pää­sem­me sii­hen vii­mei­seen äl­lään eli lii­kun­taan, jos­ta olen täl­lä­kin pals­tal­la paa­san­nut enem­män kuin tar­peek­si. Ei­kä se asia sa­nois­ta mik­si­kään tule. Sii­nä ei au­ta mi­kään muu kuin teot: ylös, ulos ja len­kil­le!

Kirjoittajan muut kirjoitukset

Näköislehti

Instagram

Instagram