Mutta en ole ehdolla. Tämä kirjoitus varmistaa sen, etten takuulla tule olemaankaan, sillä olisihan moraalitonta lähteä ehdolle, kun tämä on julkaistu. Silloin olisin käyttänyt väärin mediaa, joka on vieläpä työnantajani – harhauttanut julkaisemaan vaalimainoksen journalismina hyvässä uskossa.

En siis ole eh­dol­la alu­e­vaa­leis­sa, mut­ta mik­si oli­sin niin hyvä? Olen kir­joit­ta­nut jut­tu­sar­jaa sote-uu­dis­tuk­sen vai­ku­tuk­sis­ta ja alu­e­vaa­lien tee­mois­ta ja pe­reh­ty­nyt sik­si kes­ki­ver­toa sy­väl­li­sem­min alu­e­vaa­lien tee­moi­hin. Ta­jun­taa­ni on is­kos­tu­nut kir­kas ym­mär­rys sii­tä, et­tä näis­sä vaa­leis­sa ja­e­taan val­ta päät­tää ihan oi­ke­as­ti jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le tär­keis­tä pal­ve­luis­ta.

Kuka muka voi väit­tää, et­tei ole kos­kaan tar­vin­nut tai voi luot­taa elä­vän­sä lop­pu­e­lä­män­sä tar­vit­se­mat­ta kos­kaan pa­lo­kun­taa, lää­kä­riä, am­bu­lans­sia tai pal­ve­lu­ko­ti­a­su­mis­ta? Jos joku nyt viit­taa, mi­nun on vai­kea us­koa hä­nen ole­van ihan to­sis­saan. Mah­dol­lis­ta myös on, et­tä täl­lai­nen hen­ki­lö tar­vit­si­si tu­kea tun­nis­taak­seen tar­peen­sa ja ha­keu­tu­ak­seen tar­vit­se­mien­sa pal­ve­lu­jen pii­riin, siis so­si­aa­li­pal­ve­lua.

Mik­si sit­ten en ole eh­dol­la? No, en­sin­nä­kään ku­kaan ei ole ky­sy­nyt, ai­na­kaan to­sis­saan. En kyl­lä sil­ti oli­si läh­te­nyt. Suo­ma­lai­ses­sa po­liit­ti­ses­sa kes­kus­te­lus­sa on omi­nai­suus, joka saat­taa kar­sia mui­ta­kin te­o­ri­as­sa kiin­nos­tu­nei­ta. Si­tou­tu­ma­ton­kin eh­do­kas saa usein kun­nal­lis­po­li­tii­kas­sa loik­ka­rin lei­man vaih­ta­es­saan lis­taa. It­se en kes­täi­si sel­lais­ta lei­maa, mut­ta en luul­ta­vas­ti pys­tyi­si täl­tä is­tu­mal­ta va­lit­se­maan lop­pu­e­lä­män puo­lu­et­ta­kaan. Pa­ras siis py­syä ta­val­li­se­na kan­sa­lai­se­na.

Ih­mi­siä, jot­ka ää­nes­tä­vät eri vaa­leis­sa eri puo­lu­ei­ta kul­loi­sen­kin tee­man tai ti­lan­teen mu­kaan, on luul­ta­vas­ti yl­lät­tä­vän pal­jon. Hei­tä ei vain tule aja­tel­leek­si, sil­lä vaa­lit pyö­ri­vät puo­lu­ei­den ym­pä­ril­lä ja puo­lu­ei­den vä­lil­lä pu­jot­te­lu ää­nes­tys­käyt­täy­ty­mi­ses­sä on hiu­kan tabu. Näi­tä­kin ih­mi­siä kan­nat­taa pu­hu­tel­la vaa­li­työs­sä.

On kau­he­an ou­toa, et­tä nämä vaa­lit ei­vät kiin­nos­ta ih­mi­siä, kun ai­hee­na on en­si ker­taa kes­ki­te­tys­ti si­ker­mä niin tär­kei­tä pe­rus­pal­ve­lu­ja. Toi­mit­ta­ja­na saan kir­joit­taa näi­tä asi­oi­ta ih­mis­ten ulot­tu­vil­le. Työ­ni tun­tuu tär­ke­äl­tä – on­nek­si po­lii­tik­ko­ja ovat jot­kut muut. Kah­den vii­kon pääs­tä tie­däm­me, keis­tä kai­kis­ta voim­me ää­nes­tä­ji­nä va­li­ta.